• Sonnit aiheuttaneet kuolemaan johtaneita työtapaturmia

    Maatalousyrittäjille sattuvista tapaturmista iso osa tapahtuu karjanhoitotöissä.
    Rauhallisinkin nauta saattaa joskus riehaantua tai pelästyä ja aiheuttaa näin vaaratilanteen ihmiselle.
    Rauhallisinkin nauta saattaa joskus riehaantua tai pelästyä ja aiheuttaa näin vaaratilanteen ihmiselle.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    7.12.202515:30
    Maija Ala-Siurua

    Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) vakuutetuille on sattunut viimeisen 10 vuoden aikana kolme eläinten aiheuttamaa kuolemaan johtanutta työtapaturmaa. Kaikissa tapauksissa sonni on hyökännyt hoito- tai ohjaustilanteessa aitauksessa olleen ihmisen päälle.

    Lähtökohtaisesti naudan kanssa samaan karsinaan ei pitäis mennä, ellei eläintä pystytä eristämään ihmisestä, sanoo tiedotteessa Melan työkyky-yksikön päällikkö Pirjo Saari.

    Maatalousyrittäjille sattuvista tapaturmista iso osa tapahtuu karjanhoitotöissä. Lisäksi eläinten aiheuttamat tapaturmat ovat usein varsin vakavia.

    Tapaturmavakuutuskeskus sai juuri valmiiksi työpaikkaonnettomuustutkinnan (TOT-tutkinta). Se tehtiin, kun maatalousyrittäjä kuoli tilalla sattuneessa työtapaturmassa. Maatalousyrittäjä oli mennyt sonnien karsinaan yksin ja jäänyt niiden ruhjomaksi. Tämän seurauksena hän sai kuolemaan johtaneet vammat.

    Lisää aiheesta
    • Kookas ja voimakas eläin voi käyttäytyä arvaamattomasti, asiantuntija varoittaa. Kuvan eläin ei liity tapaukseen.

      Maatalous | Maatalousyrittäjä kuoli jäätyään sonnien ruhjomaksi

    TOT-tutkinnan tarkoituksena on työtapaturmien ja ammattitautien torjunnan ja niiden tutkinnan tehostaminen. Tutkintaa on tehty palkansaajien kuolemaan johtaneista vahingoista. Tämän vuoden alusta tutkinta laajentui koskemaan Melassa vakuutettujen maatalousyrittäjien kuolemaan johtaneita työpaikkaonnettomuuksia.

    Jotta maatalousyrittäjien työpaikat olisivat entistä turvallisempia ja riskejä osattaisiin ennakoida, Mela alkaa ensi vuoden alusta tarjota työturvallisuusneuvojien palveluita.

    Työturvallisuusneuvojat auttavat maatalousyrittäjiä työturvallisuusriskien tunnistamisessa, arvioinnissa ja hallinnassa. Heiltä saa apua myös henkilönsuojainten valitaan ja käyttöön liittyvissä kysymyksissä.

    Lisäksi TOT-tutkinnan tuottamaa tietoa hyödynnetään Melan maatalousyrittäjien työterveyshuolloille tarjoamissa koulutuksissa, Saari kertoo. Näin eläintenhoitoon liittyvät riskit ja suojautumiskeinot saadaan entistä paremmin työterveyshuollon tietoon.

    Lisää aiheesta
    • Työmatkapyöräilijöille sattuu aiempaa enemmän tapaturmia. Kuvituskuva.

      Liikenne | Työmatkapyöräilijöille sattuu puolet enemmän tapaturmia kuin kymmenen vuotta sitten

    Artikkelin aiheet
    työtapaturma
    Työntekijät
    Onnettomuudet
    Maatilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä