• Suojeluvastuu asukkaalla ja omistajalla

    Maatalous
    13.3.201315:00
    MT toimitus

    Asukkaan ja omistajan vastuulla on suojella omaisuuttaan tulvalta, Suomen ympäristökeskus ja Suomen Pelastusalan keskusjärjestö muistuttavat.

    Tulvavahinkoihin kannattaa varautua ennalta.

    Suomen ympäristökeskus julkaisee tarkan tulvaennusteen myöhemmin maaliskuussa. Tilanteen kehittymistä voi seurata mediasta ja www.ymparisto.fi/tulvatilanne -sivulta.

    Tulvakartoista selviää, miten tulva on aiemmin alueella vaikuttanut.

    Omaisuuden turvaamiseksi on hyvä varautua siirtämään omaisuutta turvaan sekä hankkia hyvissä ajoin esimerkiksi hiekkasäkkejä ja muita suojaamismateriaaleja.

    Koska vesi saattaa tulla asuntoon myös kellarin tai wc:n viemärin kautta, on hyvä varmistaa, että viemärin mahdollinen takaiskuventtiili on kunnossa. Kellarin lattian ritiläkaivon tukkimista varten kannattaa varata muovia ja painoiksi sopivia esineitä.

    Tulva voi aiheuttaa myös välillisiä riskejä, kuten juomaveden saastumisen, tulipalon, avunsaannin vaikeutumisen tai estää kotoa poistumisen.

    Pelastusalan keskusjärjestö muistuttaa, että hätätilanteiden varalta kotiin on tärkeää hankkia alkusammutusvälineitä, ensiaputarvikkeita sekä kotivaraa. Siihen kuuluu puhdasta juomavettä, ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita useammaksi päiväksi.

    Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamia vahinkoja korvataan valtion budjettivaroista tämän vuoden loppuun saakka. Sen jälkeen näitä rakennus- ja irtaimistovahinkoja korvataan vakuutuksista.

    Jos tulvaturvan sisältävää vakuutusta ei ole, kiinteistön tai irtaimiston omistaja vastaa itse poikkeuksellisten tulvien aiheuttamista kustannuksista. Kotivakuutukseen sisältyvää tulvaturvaa kannattaa tiedustella omasta vakuutusyhtiöstä.

    MT

    www.ymparisto.fi, www.spek.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tulvavahingot
    omaisuuden suojaaminen
    Suomen ympäristökeskus
    Pelastusalan keskusjärjestö
    tulvaturva
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle