• Moottorikelkalla otetaan turhia riskejä jäillä

    Kuolemaan johtaneita moottorikelkkaonnettomuuksia on tänä talvena todistettu useita. Niihin liittyvät useimmiten ratiijuopumus tai ajaminen heikoilla jäillä.
    Kelkkapoliiseja kouluttava Petri Marttila kannustaa välttämään etenkin joilla ajamista, vaikka kelkkasesonki muuten jatkuukin pohjoisessa.
    Kelkkapoliiseja kouluttava Petri Marttila kannustaa välttämään etenkin joilla ajamista, vaikka kelkkasesonki muuten jatkuukin pohjoisessa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    30.3.201513:21
    MT toimitus

    Kolmekymppinen saksalaisnainen kuoli ja viisikymppinen saksalaismies loukkaantui moottorikelkkasafarilla. Kuusikymppinen moottorikelkkailijamies putosi avantoon ja kuoli.

    Siinä huonoja uutisia viimeaikaisista moottorikelkkaturmista.

    Poliisiammattikorkeakoulun maastoajoneuvokoulutuksesta vastaava ylikonstaapeli Petri Marttila ei ota kantaa yksittäisiin onnettomuuksiin, mutta sanoo, että kuluvalta talvelta on tunnistettavissa pari ikävää kelkkaturmiin liittyvää ilmiötä. Marttilan mukaan yllättävän moneen onnettomuuteen on liittynyt alkoholinkäyttöä.

    Rattijuopumuksia on kelkkahommissa ollut jostain syystä tänä talvena yllättävän paljon. Tämä on näkynyt myös valvonnassa ja kiinnijäämisissä. Asia on puhuttanut kollegojen kesken, Marttila kertoo.

    Toisena ikävänä piirteenä hän mainitsee sen, että osa kokeneemmistakin kuljettajista on sortunut heikoilla jäillä ajamiseen tänä ja viime talvena.

    "Karkeasti voi sanoa, että jos kymmenen kuolee kelkkaonnettomuudessa, kahdeksan onnettomuuksista liittyy jollain lailla vesistöön."

    Marttila sanoo, että järvenjää mielletään turhan usein turvalliseksi ajopaikaksi. Leuto sää ja virtauspaikat ovat vaaratekijöitä, ja lisäksi jäällä vaanivat railot ja kivet. Nämä asiat pitäisi huomioida varsinkin pimeällä ajettaessa.

    "Jääpeitteisiä vesistöjä on syytä kunnioittaa. Pohjoisessakin on nyt kelkkasesonki meneillään, ja välttäisin erityisesti jokien jäillä ajamista."

     

    Tehojen rajoitus tehoaa safareilla

     

    Moottorikelkkasafareilla on tänäkin talvena sattunut onnettomuuksia, mutta Marttila näkee, että safariyrittäjät tiedostavat vastuunsa entistä paremmin.

    "Onnettomuusriskiä ei voi koskaan safareilta kokonaan kitkeä, mutta asiakkaille annetaan nykyisin entistä tarkoituksenmukaisempia kelkkoja. Useissa vuokrakäytössä olevissa kelkoissa on mahdollisuus rajoittaa tehoja ajajan kokemuksen ja taitojen mukaisesti."

     

    Artikkelin aiheet
    moottorikelkkaonnettomuudet
    rattijuopumus
    jäturvallisuus
    moottorikelkkasafarit
    Poliisiammattikorkeakoulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle