• Sika- ja siipikarjatilojen mukautustuki maksuun vanhoilla tiedoilla kiireisen aikataulun vuoksi

    Mukautustuki maksetaan pääosin vuosien 2006 tai 2007 tuotannon laajuuden perusteella määräytyneiden viitemäärien mukaan.
    Tilaajalle
    Maatalouden kriisitukipaketti maksetaan EU:n vuoksi kiireisellä aikataululla.
    Maatalouden kriisitukipaketti maksetaan EU:n vuoksi kiireisellä aikataululla.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    12.8.202207:00
    Fanny Niittymaa

    Maaseudun Tulevaisuudessa uutisoitiin 5.8. maatalouden kriisitukipaketin maksusta sika- ja siipikarjatiloille ja siitä, että vuoden 2008 jälkeen tehtyjä investointeja ei huomioida tukipaketin maksussa.

    Tuen maksaminen 14 tai 15 vuotta vanhoilla tiedoilla on herättänyt alan yrittäjissä suurta ihmetystä.

    Jutussa kerrottiin, ettei nautarekisterin kaltaista sika- tai siipikarjarekisteriä ole olemassa.

    Suomen Sikayrittäjät ry:n puheenjohtaja Timo Heikkilä Ruskolta kertoo, että sikarekisteri on olemassa, ja sitä käytetään esimerkiksi eläinten hyvinvointikorvausten maksamisessa. Myös siipikarjalla on vastaava rekisteri, jota käytetään muiden tukien maksussa.

    MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg toteaa, että suurin ongelma ei ole rekisterien puute, vaan se, että maksamisen perusteeksi ei ole lainsäädäntöä.

    ”Tieto kriisituesta tuli keväällä, ja EU:lta tuli tiukat aikatauluvaatimukset tuen maksuun. Tuki pitää saada maksuun syyskuun loppuun mennessä, tai sitten sitä ei saada ollenkaan.”

    Valtioneuvoston prioriteettina on uuden cap-kauden mittava valmistelu, joten linjaus oli, että uutta lainsäädäntöä ei lähdetä rakentamaan kriisitukea varten. Valtioneuvosto hyväksyi lain kriisituen maksusta jo keväällä.

    ”MTK:ssa puhuttiin alkuvuodesta, että kriisitukea varten pitäisi rakentaa uusi kustannustukijärjestelmä, mutta kun järjestelmää ei ole olemassa, niin sen perustamiseen tarvittaisiin lainsäädäntö. Valtioneuvosto ei lähtenyt tähän mukaan.”

    ”Tilatasolla tuen maksuperusteet voivat näkyä, mutta mikään tuotantoala ei ole jäämässä ilman tukea”, Åberg kertoo.

    Erityisasiantuntija Pekka Pihamaa maa- ja metsätalousministeriöstä tarkentaa, että tuki maksetaan pääosin vuosien 2006 tai 2007 tuotannon laajuuden perusteella määräytyneiden viitemäärien mukaan.

    Käytännössä siis sen jälkeen sika- tai siipikarjatilan perustaneet eivät voi saada tukea ollenkaan. Suuria investointeja tehneet tilat eivät voi myöskään saada tukea kasvaneen tuotannon osalta.

    Pihamaa ei osaa tarkkaan arvioida, kuinka paljon on uusia sika- ja siipikarjataloutta harjoittavia tiloja, joilla ei ole lainkaan sika- ja siipikarjatalouden viitemäärää. Tällaisiakin tiloja todennäköisesti on.

    Lue lisää:

    Vuoden 2008 jälkeen tehtyjä laajennuksia ei huomioida maatalouden kriisitukipaketissa – ”On pyritty varmistamaan, että tuki saadaan ylipäätään aikaiseksi ja maksuun”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia