• Luke ottaa aikalisän tutkimusnavetan rakentamisessa ‒ kustannukset lähes kaksinkertaistuneet

    Toiminta Luken nykyisessä Jokioisten tutkimusnavetassa jatkuu entisellään.
    Luonnonvarakeskuksen rakennuksia Jokioisilla.
    Luonnonvarakeskuksen rakennuksia Jokioisilla. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Maatalous
    9.5.202213:21
    Tuure Kiviranta

    Luonnonvarakeskus (Luke) ottaa aikalisän uuden tutkimusnavetan rakennusprojektissa Jokioisilla Kanta-Hämeessä. Taustalla ovat lähes kaksinkertaistuneet kustannukset muun muassa rakennusmateriaalien hintojen nousun johdosta.

    Luke selvittää tänä aikana eri tapoja toteuttaa kotieläintutkimusta Kanta-Hämeen alueella.

    ”Luken kotieläintutkimus jatkuu Kanta-Hämeessä. Selvitystyö uuden tutkimusnavettarakennuksen korvaavista järjestelyistä ja mahdollisista vaihtoehdoista aloitetaan välittömästi”, sanoo Luken hallintojohtaja Ilkka P. Laurila.

    Toiminta Luken nykyisessä Jokioisten tutkimusnavetassa jatkuu entisellään, ja tutkimustyötä kehitetään.

    Tutkimusnavetan rakentaminen on osa Luken tutkimusmaatilauudistusta, johon liittyy myös biokaasulaitos ja kotieläinten monitoimitutkimustila. Rakennuttaja on Senaatti-kiinteistöt.

    Uuden tutkimusnavetan rakennustöiden oli määrä alkaa keväällä 2022 Luken nykyisen tutkimusnavetan läheisyydessä.

    Artikkelin aiheet
    Luonnonvarakeskus Luke
    tutkimusnavetta
    rakennuskustannukset
    Jokioinen
    Kanta-Häme
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen