• Istutettujen täplärapujen rutto vaarassa levitä

    Täplärapujen leviävä rutto varjostaa ravustuskauden alkua.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    16.7.201515:55
    STT

    Suomeen istutetut täpläravut ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana levinneet yhä laajemmalle, tiedottaa Luonnonvarakeskus Luke. Täplärapujen mukana uhkaa levitä myös erityisesti jokiravuille vaarallinen, tarttuva ruttotyyppi.

    Luken mukaan rutto leviää vesistöstä toiseen erityisesti veneiden pilssivesien ja pyydysten mukana. Pyydykset tulisi desinfioida ja veneet vähintään kuivattaa auringossa aina kun niitä siirretään vesistöstä toiseen.

    Ravustuskausi alkaa tiistaina 21. heinäkuuta puoliltapäivin. Kauden alku on luultavasti hiljainen kesän kylmyyden ja sateisuuden vuoksi, arvioi Itä-Suomen yliopiston rapubiologi Japo Jussila.

    Poikasten kuoriutuminen ja rapujen kuorenvaihdot ovat myöhässä, eikä pintavesien lämpeneminen viimeisen viikon aikana ehdi korjata tilannetta. Rapukauden edetessä saaliit voivat kuitenkin kasvaa.

    Artikkelin aiheet
    täplärapu
    ravustus
    rapurutto
    Luonnonvarakeskus Luke
    vesistö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle