• Nämä porokoiranpennut kantavat työkoirien perintöä

    Kirsti Hassinen kasvattaa Lieksassa Kolin kupeessa poromiesten työkoirien jälkeläisiä. Häviämässä olevat sukulinjat on tärkeä säilyttää, etteivät käyttöominaisuudet katoa.
    Neliviikkoiset porokoiran pennut säilyttävät harvinaisia sukulinjoja.
    Neliviikkoiset porokoiran pennut säilyttävät harvinaisia sukulinjoja. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    17.7.201515:11
    Rea Peltola

    Lieksa (MT)

    Neliviikkoiset rekisteröimättömät porokoiranpennut kömpivät ruohikossa.

    Toukokuussa syntyneen pentueen lähisuvussa on paljon Hetan takana Näkkälän kylässä kasvatettuja työkoiria.

    Lisäksi on porokoiratutkimukseen kerättyjä koiria sekä Kirsi Hassisen omia linjoja. Osa pentujen esivanhemmista on rekisteröity lapinporokoiraksi, osa lapinkoiraksi.

    "Minulla on tässä ajatus geenipankista", Hassinen kertoo.

    Lappalaiskoirien rotuyhdistykset eivät ole ottaneet rotuun kaikkia käyttökoirien jälkeläisiä.

    "Ajattelin, että harvinaiset sukulinjat pitäisi silti säilyttää."

    Porokoiran käyttö elpynyt Suomessakin

    Suomessa poromiesten koirankäyttö hiipui välillä ja koirien geenipohja kapeni.

    "Poronhoitajilla on tapana säilyttää elossa vain hyvin toimivat ja terveet koirat. Siksi sukusiitos ei aiheuta niin nopeasti ongelmia kuin seurakoirilla, Hassinen sanoo.

    Yhteistyöhalu, taipumus pihalla pysymiseen ja paimennusvietti olisivat arvokkaita ominaisuuksia myös seurakoiralle.

    Hassinen oli 1990-luvulla kehittämässä yhdessä poromiesten ja Porokoirakerhon kanssa poropaimennustestejä ja kilpailuja.

    Monet poronhoitajat innostuivat uudelleen käyttämään koiraa, kun he näkivät, että osassa koirista oli yhä käyttökelpoista paimenvaistoa.

    Artikkelin aiheet
    porokoirat
    koirankasvatus
    geneettinen perintö
    paimennus
    Lieksa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle