• Myyräriskin vuoksi metsänistutusta kannattaa lykätä vuodella

    Pohjois-Suomessa on odotettavissa syksyllä myyrähuippu. Pohjoisen myyrätuhoriski on ensi talvena suuri.
    Myyrän tuhoama männyn taimi.
    Myyrän tuhoama männyn taimi. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    4.6.201512:02
    Juhani Reku

    Sekä pelto- että metsämyyrälajien kannat ovat Pohjois-Suomessa voimakkaassa kasvussa, kertoo myyräkantoja seuraava Luonnonvarakeskus (Luke). Myyräkannan huippu ajoittuu Luken mukaan kesään ja tulevaan syksyyn.

    Myyräkannat kasvoivat pohjoisessa koko viime vuoden ajan ja ne selvisivät vahvoina talven yli.

    Tunturisopuleilla on käynnissä pienehkö kevätvaellus Käsivarren pohjoisosissa. Todennäköisesti sopulit lisääntyvät kesän aikana, ja syksyllä pohjoisimmassa Lapissa voi olla sopulien liikehdintää.

    Vuoden 2011 kaltaista esiintymää ei kuitenkaan ole odotettavissa.

    Sen sijaan eteläisessä Suomessa myyräkannat ovat alhaiset. Osassa Etelä-Suomea myyriä oli vielä paikoitellen runsaasti viime syksynä, mutta niilläkin alueilla kannat romahtivat talven aikana.

    Pohjoisen myyrätuhoriski on ensi talvena suuri.

    Luke neuvoo metsänomistajia pienentämään riskiä muun muassa heinäntorjunnalla, taimisuojilla tai pyytämällä myyriä taimikoista. Metsän voi myös vakuuttaa riskin varalta.

    Lisäksi taimien istuttamista voi harkita lykättäväksi ensi vuodelle.

    Mikäli lykkääminen ei ole mahdollista, se kannattaa tehdä mahdollisimman varhain. Tutkimusten mukaan syksyllä istutetut taimet maistuvat myyrille paremmin kuin alkukesällä istutetut.

    Ensi talven aikana Lapin myyrä- ja sopulikannat romahtavat.

    Artikkelin aiheet
    myyrät
    metsänistutus
    Pohjois-Suomi
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    metsänomistajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle