• Sade ja kylmä jarruttavat kasvukauden etenemistä

    Mikäli sää ei pian lämpene, sadonkorjuu saattaa venyä pitkälle syksyyn huonontaen viljasadon laatua.
    Pohjois-Pohjanmaalla kaatosade keskeytti säilörehunkorjuun Karihtalan tilalla Haapavedellä.
    Pohjois-Pohjanmaalla kaatosade keskeytti säilörehunkorjuun Karihtalan tilalla Haapavedellä. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    23.6.201510:53
    Maija Ala-Siurua

    Kasvukausi on jopa 14 vuorokautta keskimääräisestä jäljessä suurimmassa osassa maata, kertoo Pro Agrian kasvutilannekatsaus. Säilörehusadon arvioidaan jäävän tavanomaista pienemmäksi.

    Kylvöt ovat edelleen kesken. Osa pelloista ei märkyyden takia ole päästy ollenkaan, joten ne joudutaan jättämään kylvämättä tai tekemään viime hetken muutoksia kylvösuunnitelmiin.

    Mikäli sää ei pian lämpene, viljan sadonkorjuu saattaa venyä pitkälle syksyyn aiheuttaen laatuongelmia. Pro Agria kertoo aikaisimpien kylvöjen kasvun olevan viikon jäljessä tavanomaisesta. Sateen piiskaamassa Kymenlaaksossa kaulaa normaaliin on venynyt jopa kolme viikkoa.

    Etelä-Suomen ja Pohjanmaan rannikkoalueen säilörehu alkaa olla korjattu, muualla pelloilla aherretaan edelleen. Kylmä on kutistanut säilörehusatoa, jota näyttäisi kertyvän tavanomaista pienemmäksi.

    Pohjanmaan rannikolla on aloitettu kuivaheinänkorjuu. Suurimassa osassa maata pelloille päästään ensi viikolla, mikäli sää poutaantuu.

    Varhaisperunan nostoon päästiin kunnolla vasta juhannusviikolla. Mukuloita ei näytä kertyvän tavanomaista määrää ja laatu on jäämässä tyydyttäväksi. kesäperunakasvustot ovat taimella Pohjanmaata myöten, mutta varastoperuna on vasta tulossa taimelle.

    Mansikan pääsadon kypsymistä joudutaan odottamaan edelleen. Etelä-Suomessa sesonki näyttäisi alkavan vasta parin viikon päästä.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    sää
    sadonkorjuu
    viljely
    Pro Agria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle