• Viisi isoa karhotinta kotiutui Nivalan seudulle

    Yleensä vastaavia myydään korkeintaan 1–2 vuodessa, kertoo konekauppias.
    Tilaajalle
    Kuva: Janne Vierimaa
    Maatalous|Maatalouskoneet
    15.5.202620:00
    Terhi Torikka

    Konekaupan vaikeudet ovat näkyneet uutisissa tiuhaan jo pidemmän aikaa.

    Nivalan suunnasta kuului viime kuussa toisenlaisia terveisiä, kun Lantmännen Agron kauppias Reinikainen luovutti samaan aikaan uusille omistajilleen viisi neliroottorista Kuhnin GA15231 -karhotinta Nivalaan ja Ylivieskaan.

    Kyse on yhdestä markkinoiden suurimmista keskelle karhottavista laitteista, joita käytetään yleensä ajosilppuriketjussa, kertoo konemyynnin asiakkuusvastaava Jukka Nousiainen Nivalan Lantmänneniltä.

    Neljä koneista meni urakoitsijoille, joista yksi osti samalla kertaa kaksi konetta. Yksi meni maitotilalle.

    Asiakkaat ostivat koneet ennakkokaupoilla viime vuoden lopulla ja ne toimitettiin nyt ennen käyttökautta. Kyseessä on toinen vuosi, kun nykyinen konemalli on myynnissä.

    Yleensä vastaavia myydään korkeintaan 1–2 vuodessa, Nousiainen kertoo.

    ”Siksi haluttiin järjestää yhteisluovutus. Negatiivisia uutisia saa lukea niin paljon.”

    ”Kalustoa on vaan uusittava, jotta pystyy hoitamaan työt oikeassa aikaikkunassa.”

    Jukka Nousiainen

    Kahdella ostajista oli saman merkin karhotin jo ennestään.

    Nousiaisen mukaan he ovat tyytyväisiä etenkin niiden tehokkuuteen ja luotettavuuteen sekä karhojen tasaisuuteen.

    Isoja koneita ostetaan tietysti tarpeeseen, mikä kertoo, että tiloilla on tarvetta uudistaa ja suurentaa konekantaa, Nousiainen pohtii.

    ”Etenkään urakoitsijan ei kannata koneita päästää vanhaksi. Niiden on oltava luotettavia, sillä kalliiksi tulee, jos ajosilppuriketjusta hajoaa yksi kone kesken sesongin.”

    Nousiaisen mukaan vuosi on ollut muutenkin työkoneiden kaupan kannalta hyvä.

    ”Varmaan pohjautuu osittain siihen, että maidon ja naudanlihan hintakehitys on ollut ihan hyvä ennen maidonhinnan laskua keväällä. Ja kalustoa on vaan uusittava, jotta pystyy hoitamaan työt oikeassa aikaikkunassa.”

    Nousiainen korostaa maatilojen merkitystä koko maaseudulle. ”On tärkeää, että meillä on toimivia ja kehittyviä maatiloja, jotka elättävät välillisesti monta muutakin toimijaa.”

    Lisää aiheesta
    • Maksamatta jäänyt kaivuri löytyi Sastamalsta huhtikuussa 2024 ja se vietiin poliisin takavarikkoon odottamaan oikeuskäsittelyä. Kesti vielä vuoden, ennen kuin myyjä Lasse Saarenpää sai sen itselleen.

      Koneet ja kulkuneuvot | Huijarin viemä kaivinkone palasi vihdoin omistajalleen − ehti olla vuosia karkuteillä

      Tilaajalle
    • Massey-Ferguson on rekisteröintien kakkonen loka-maaliskuun tilastossa.

      Maatalouskoneet | Traktorivuosi etenee viime kevään tahtia – Ruotsissa aivan toisenlainen meininki

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    karhotin
    maatalouskoneet
    Lantmännen Agro
    Nivala
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta