Lammastilojen määrän väheneminen on kiihtynyt viime vuosina. Vuonna 2024 Suomessa oli Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan 1 112 tilaa, joilla on lampaita. Tänä vuonna tiloja on 67 vähemmän.
Samaan aikaan lampaiden määrä on vähentynyt yli 4 prosenttia, eli lähes 5 000 eläimellä, ja karitsoivien uuhien määrä yli 4 300 uuhella. Tänä vuonna Suomessa on Luken mukaan runsaat 110 000 lammasta.
Kehitys on samansuuntainen, joskaan ei aivan yhtä raju, myös muualla Euroopassa. Eurostatin mukaan viime vuonna EU:n lammasmäärä väheni 1,7 prosentilla. Kymmenessä vuodessa lasku on ollut noin 10 prosenttia.
Yksi tekijä lampaiden vähenemiseen liittyen on villan heikko käyttöaste ja arvostus. Edullisten keinokuitujen suosio on syönyt rajusti villan markkinoita, arvioidaan EU:n cap-työryhmän aloitusasiakirjassa ”Innovatiivisia ja kestäviä tapoja vahvistaa viljelijöiden roolia eurooppalaisen villan arvoketjun elvyttämisessä”, joka on julkaistu marraskuussa.
Suuressa osassa Eurooppaa kerinnän kustannukset ylittävät villasta saatavan tulon, joten villan tuottaminen on tappiollista. Tilanne ei motivoi lampureita lajittelemaan villaa ja toimittamaan sitä jatkojalostukseen. Hävikki on ongelma koko EU:n alueella.
Esimerkiksi Virossa villan hävikin kerrotaan olevan jopa 90 prosenttia. Suomessa tilanne on viime vuosina hieman parantunut, mutta tiukka taloustilanne koettelee alan toimijoita.
Kuluttajatrendit, ympäristönäkökulmat ja jäljitettävyys ovat kuitenkin lähellä tuotetun villan puolella ja tarjoavat mahdollisuuksia eurooppalaiseen villan arvoketjuun, todetaan cap-ryhmän aloitusasiakirjassa. Tilanteen korjaamisen todetaan vaativan etenkin materiaalivirtojen ja toimijoiden kapasiteetin kartoittamista EU:ssa.

Tilanteen kohentamiseksi ja laadukasta villa tuottavien alkuperäisrotujen säilyttämiseksi on Suomessa sekä Pohjoismaissa käynnissä ja vireillä useita hankkeita.
Menestyvä lammastila -hankkeessa on teetetty muun muassa ohjeita laadun varmistamiseksi sekä analyysejä Suomessa kasvatettavien lammasrotujen villoista.
Hienoimpia rakenteeltaan ovat alkuperäisrotujen kainuunharmaksen ja suomenlampaan villat, kertoi ProAgria Etelä-Suomen lammasasiantuntija Kaie Ahlskog Ajankohtaista villasta -webinaarissa 11. joulukuuta 2025.
Hienoimpia rakenteeltaan ovat alkuperäisrotujen kainuunharmaksen ja suomenlampaan villat.
Pohjoismaisten alkuperäisten lammasrotujen villaan liittyvää ”mutu-tietoa” pyritään saamaan tutkituksi tiedoksi Nord Wool-hankkeessa.
Hankkeen verkosto kerää muun muassa villanäytepankkia Pohjoismaiden 34 alkuperäisen lammasrodun villoista. Roduista 75 prosenttia on uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia.
”Tavoite on saada tutkimustietoa rotujen säilyttämistyön pohjaksi”, kertoi alkuperäisrotujen säilyttämistä Pohjoismaissa johtava Mervi Honkatukia.
”Rotuja, kuten kainuunharmasta, osataan vain harvoin kysyä nimeltä.”

Pehmeä villalanka on kehräämöyrittäjä Sanski Matikaisen mukaan kysytyintä.
”Rotuja, kuten kainuunharmasta, osataan vain harvoin kysyä nimeltä”, hän kertoi.
Kehräämö Saimas Spinneryn Puumalaan muutama vuosi sitten perustanut Matikainen toteaa, että villan ostaminen on taiteilua markkinatalouden kanssa.
”Ylihintaa ei voida maksaa, jotta lopputuote ei tule niin kalliiksi, että kukaan ei osta.”
Matikainen on hyvin tarkka langan laadusta. ”Toivon, että se on se, millä lopulta saadaan katetta suomalaiselle villalle. Mutta työtä se vaatii.”
Villa kannattaa toimittaa jatkojalostukseen pian kerinnän jälkeen, sillä pitkä säilytys heikentää kuitua. Matikaisen mukaan noin 1,5 vuotta vanha villa on vielä hyvin käyttökelpoista.

”Tarvetta työlle on, sillä moni taho, joka nyt käyttää esimerkiksi merinovillaa, haluaisi käyttää suomalaista.”
Villan hyötykäytön lisäämistä on tutkittu myös LAB-ammattikorkeakoulun vetämissä hankkeissa. Villa on todettu käyttökelpoiseksi esimerkiksi öljyvahinkojen puhdistamisessa sekä viherrakentamisssa.
Hakuprosessissa on ensi syksylle Suomivilla-hanke, jossa muun muassa kehitettäisiin kotimaisen villan maabrändiä, vahvistettaisiin villaan liittyviä liiketoimintamalleja sekä etsittäisiin villan sivuvirroille uusia käyttökohteita esimerkiksi puolustusvoimista, kertoi Paula Nurminen LAB-ammattikorkeakoulusta.
”Tarvetta työlle on, sillä moni taho, joka nyt käyttää esimerkiksi merinovillaa, haluaisi käyttää suomalaista”, Nurminen totesi.