• Ulkoilu lisää luomukalkkunoiden tautiriskiä

    Maatalous
    31.12.201415:00
    Maija Ala-Siurua

    Luomutuotannon ulkoiluvaatimus takaa kalkkunoille mahdollisuuden lajinomaiseen käyttäytymiseen mutta lisää tautiriskejä.

    Kalkkunoiden terveyden lisäksi osa bakteereista voi sairastuttaa lihan välityksellä kuluttajia.

    Ulkona kalkkunat voivat helposti saada taudin, jota villilinnut tai jyrsijät levittävät. Lisäksi maaperässä piilevät bakteerit saattavat päätyä kalkkunan elimistöön.

    Luonnonlinnut voivat levittää kalkkunaan kampylobakteeria, lintuinfluenssaa ja Newcastlen tautia, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkija Kitty Schulman riskinarvioinnin tutkimusyksiköstä.

    Ulkoiluun liittyvät tautiriskit koskevat myös laidunkalkkunoita.

    Evira ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ovat julkaisseet tutkimuksen, jonka tavoitteena on tunnistaa luomukalkkunakasvatukseen liittyviä eläintautiriskejä ja menetelmiä tautisuojauksen toteuttamiseksi.

    Riskienhallinta ei ole tuottajalle ilmaista, mutta viranomaisten mukaan sen osuus on pieni verrattuna muihin luomutuotannon muuttuviin kustannuksiin.

    Luomukalkkunoiden suojeleminen taudeilta ei ole helppoa, mutta siihen pätevät samat säännöt kuin tavanomaisessa siipikarjankasvatuksessa.

    Laitumella ja sisätiloissa on syytä käyttää tautisulkuja, esimerkiksi laitumella kuljetaan eri jalkineissa kuin sen ulkopuolella.

    Myös laidunkierto auttaa tautien torjunnassa.

    Kalkkunoiden hoitajien ei pitäisi olla tekemisissä muiden siipikarjatilojen tai harraste- ja luonnonvaraisten lintujen kanssa. Schulman suosittelee, että luomukalkkunat rokotetaan sikaruusua vastaan.

    Rehut pitää suojata jyrsijöiltä ja villilinnuilta. Ruokinta olisi hyvä järjestää niin, ettei rehuun pääse multaa tai muuta maa-ainesta.

    Viranomaismääräyksen mukaan siipikarja on suojattava kosketukselta luonnonvaraisiin lintuihin kevätmuuton aikaan. Evira suosittelee pitämään siipikarjan sisällä myös syysmuuton ajan.

    Eviran mukaan siipikarjan tuontiin liittyvien tautiriskien hallitsemiseksi kannattaa noudattaa Eläintautien torjuntayhdistys ETT: ohjeita.

    MAIJA ALA-SIURUA

    www.evira>tietoevirasta>julkaisut>

    muut>evirantutkimussarja>

    Eläintautivaarat ja tautisuojaus

    kalkkunoiden luomutuotannossa

    ja laiduntamisessa

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luomukalkkunat
    tautiriskit
    Evira
    tautisuojaus
    luomutuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle