• Kylmähermoisuus on ison lampolan isännän valtti

    Elämän käänteisiin ei aina voi vaikuttaa. Oli puheena sitten lampaanlihan menekki, sairaudet tai susivahingot, lampuri Heikki Nietosvaara pysyy tyynenä.
    Tilaajalle
    Tilan kannattavuus on haastavista vuosista huolimatta kehittynyt myönteisesti. ”Hengissä on pysytty ja tilanne on ihan ok. Tuet laskivat, mutta pankin lyhennykset ovat laskeneet suurin piirtein samaa tahtia”, Heikki Nietosvaara kertoo. ”En osaa sanoa tarkkaa syytä sille, miksi menee näinkin hyvin. Ehkä meillä on vain käynyt tuuri.”
    Tilan kannattavuus on haastavista vuosista huolimatta kehittynyt myönteisesti. ”Hengissä on pysytty ja tilanne on ihan ok. Tuet laskivat, mutta pankin lyhennykset ovat laskeneet suurin piirtein samaa tahtia”, Heikki Nietosvaara kertoo. ”En osaa sanoa tarkkaa syytä sille, miksi menee näinkin hyvin. Ehkä meillä on vain käynyt tuuri.” Kuva: Tuulikki Viilo
    Maatalous|Maatalous
    25.1.202519:30
    Tuulikki Viilo

    Kun kotipihassa asuu noin 600 uuhta, kylmähermoisuudesta on hyötyä. Vai onko kyse sittenkin huolimattomuudesta tai huolettomuudesta?

    Salolainen kolmen lapsen isä Heikki Nietosvaara ei ole varma mihin lokeroon hänen luonteensa putoaa, mutta yksi asia näyttää pitävän kutinsa: luomulammastilan isäntänä hän viihtyy.

    Nietosvaaran tila oli aikoinaan Suomen suurimpia, mutta ei enää. Suurempaan kastiin se silti asettuu.

    Tyypillisellä suomalaisella lammastilalla tuotantouuhien määrä on noin 50—100.

    Jos texeleissä suosii suurta kokoa, niillä on riski kasvaa liiankin kookkaiksi. Lampailla voi olla vaikeuksia päästä kintuilleen, jos ne esimerkiksi kaatuvat laitumella
    Jos texeleissä suosii suurta kokoa, niillä on riski kasvaa liiankin kookkaiksi. Lampailla voi olla vaikeuksia päästä kintuilleen, jos ne esimerkiksi kaatuvat laitumella Kuva: Tuulikki Viilo

    Tilan lampaat ovat pääasiassa texel-rotua. Ensikertalaisilla käytetään astutuksissa suffolk-pässejä.

    Kun ensikoiden karitsat ovat puhtaita texeleitä, riski haastaviin synnytyksiin on suurempi, Nietosvaara kuvailee.

    Suffolk-pässien karitsat ovat virtaviivaisemman muotoisia syntyessään.

    Eläinainekseen tilalla ollaan tyytyväisiä. Nopeammin karitsat voisivat kasvaa, mutta Nietosvaara ei halua eläimistään liian kookkaita.

    Lampaat hankki alkujaan Nietosvaaran isä Tapio. Hän otti lampaita alkujaan tilalle karanteeniin 1990-luvun alussa.

    Isä on edelleen aktiivisesti mukana tilan töissä.

    ”Lammas on sympaattinen otus, helppohoitoinen, kun vertaa lehmään tai sikaan. Siltä se ainakin tuntuu”, Nietosvaara kuvailee. Koska tila on luomussa, lääkityksen kanssa ollaan erityisen varovaisia. Ylilääkitsemistä vältetään ja liipasinsormi on sen verran herkkä, että sairaat yksilöt karsiutuvat nopeasti pois karjasta.
    ”Lammas on sympaattinen otus, helppohoitoinen, kun vertaa lehmään tai sikaan. Siltä se ainakin tuntuu”, Nietosvaara kuvailee. Koska tila on luomussa, lääkityksen kanssa ollaan erityisen varovaisia. Ylilääkitsemistä vältetään ja liipasinsormi on sen verran herkkä, että sairaat yksilöt karsiutuvat nopeasti pois karjasta. Kuva: Tuulikki Viilo

    Ruokinta hoituu pääasiassa tilan omilla rehuilla, mutta aikuisten karitsoiden väkirehuna on kauraa, hernettä ja härkäpapua sisältävä Kinnusen Myllyn ostorehu.

    Tilan viimeisin iso investointi oli kolmannen lampolan rakentaminen vuonna 2014. Maanviljelijänä olo on edelleen kutsumusammatti, Nietosvaara huomauttaa. ”Kultakaivos tämä ei vieläkään ole, mutta hengissä pysyy.”
    Tilan viimeisin iso investointi oli kolmannen lampolan rakentaminen vuonna 2014. Maanviljelijänä olo on edelleen kutsumusammatti, Nietosvaara huomauttaa. ”Kultakaivos tämä ei vieläkään ole, mutta hengissä pysyy.” Kuva: Tuulikki Viilo

    Viime vuosina vitsauksena on ollut karitsojen niveltulehdus. Yhdeksi syyksi on epäilty maaperän köyhtymistä.

    ”Yleensä karitsoilla ei ole mitään ongelmia, korkeintaan ripulia, sekin tavallisimmin madoista johtuvaa.”

    Nykyisin lampaat saavat ADE-vitamiiniseosta. Tulevan poikimiskauden jälkeen selviää, onko lisästä ollut apua niveltulehdukseen.

    Niveltulehduksen hoito on onneksi suoraviivaista, Nietosvaara kiittelee. Karitsoille annetaan antibioottia ja kipulääkettä. Kun eläimet lakkaavat ontumasta, tilanne on ohi.

    Alkuvuosi on lampurille tyypillisesti lyhyiden yöunien aikaa. Täällä tilannetta rauhoittaa poikimisajan jaksottaminen kolmeen erään tammi-helmikuusta toukokuulle. ”Se on leppoisampaa synnyttämistä verrattuna siihen, että mentäisiin yksi kuukausi täysillä.”
    Alkuvuosi on lampurille tyypillisesti lyhyiden yöunien aikaa. Täällä tilannetta rauhoittaa poikimisajan jaksottaminen kolmeen erään tammi-helmikuusta toukokuulle. ”Se on leppoisampaa synnyttämistä verrattuna siihen, että mentäisiin yksi kuukausi täysillä.” Kuva: Tuulikki Viilo
    Kuva: Tuulikki Viilo

    Lammasta suomalaiset syövät kitsaasti, noin puoli kiloa vuodessa. Vertailun vuoksi esimerkiksi sikaa kuluu liki 29 kiloa, kertovat Luonnonvarakeskuksen tilastot (2023).

    ”Kansan pitäisi vaatia enemmän. Toisaalta näen lampaan juhlaherkkuna, en itsekään syö sitä arkena kauhean paljon.”

    Muslimiväestö voisi kirittää kysyntää, mutta silläkään Nietosvaara ei usko olevan suurta vaikutusta.

    Halal-teurastukseen lampaita ei tilalta olla myyty, eikä eläimiä olla siihen tarkoitukseen muutamaan vuoteen kysyttykään.

    ”Viimeisin kysyjä oli mies, jolta ostin pakastimen. Hän koitti antaa alennusta, jotta saisi lampaanlihaa.”

    ”Sellaista vuotta ei ole ollut, ettei kaikkea saataisi myytyä pois. Uskon, että lammasta menee tulevaisuudessakin.” Heikki Nietosvaara

    Nietosvaaran lampaat myydään tilalta tuottajaorganisaation kautta kolmelle eri teurastamolle.

    ”Sellaista vuotta ei ole ollut, ettei kaikkea saataisi myytyä pois. Uskon, että lammasta menee tulevaisuudessakin.”

    Tilojen määrän lasku voi jopa myös helpottaa jäljelle jääneiden tilannetta.

    ”Olen siinä mielessä törkeän itsekäs: On helpompi myydä, kun tiloja ei ole enempää.”’

    Aiemmin tilalta suoramyytiin 50 karitsaa vuodessa. Vaikka menekki oli hyvä, kaupanteko kävi työlääksi. ”Teurastamolle myynti on helpompaa. En ole kauppiashenkinen. Joillekin homma sopii: Tunnen muutamia, jotka ovat siinä loistavia.”
    Aiemmin tilalta suoramyytiin 50 karitsaa vuodessa. Vaikka menekki oli hyvä, kaupanteko kävi työlääksi. ”Teurastamolle myynti on helpompaa. En ole kauppiashenkinen. Joillekin homma sopii: Tunnen muutamia, jotka ovat siinä loistavia.” Kuva: Tuulikki Viilo

    Töitä pyritään helpottamaan kaikkialla, missä se on mahdollista.

    Joskus arkea helpottavat keksinnöt ovat pieniä. Villaa varten tilalle ostettiin vanha paalinkäärijä. Villat paalataan toisella tilalla puristimella ja paalit kääräistään muoviin paalinkäärijällä.

    ”Automaatio on jumala. Kaiken kun saisi tehtyä sillä, pääsisi pitkälle.”

    Petoaitojen ylläpito susiriskin takia olisi liian työlästä, Heikki Nietosvaara pohtii. ”Jos oikein alkaa ahdistamaan, palkkaan jonkun ukkelin paukuttamaan kattiloita.”
    Petoaitojen ylläpito susiriskin takia olisi liian työlästä, Heikki Nietosvaara pohtii. ”Jos oikein alkaa ahdistamaan, palkkaan jonkun ukkelin paukuttamaan kattiloita.” Kuva: Tuulikki Viilo

    Lampaiden kanssa läsnä on myös petoriski.

    Viime kesänä Nietosvaaran tila nousi otsikoihin, kun sudet raatelivat laitumella kymmeniä lampaita.

    ”Eläimet tekevät aina mitä sattuu. En menetä yöunia sen takia.” Heikki Nietosvaara

    Susiin isännän asenne on tapauksesta huolimatta tyynen fatalistinen. Ne tulevat, jos tulevat, hän toteaa kylmähermoisesti.

    ”En siitä sillä tavalla stressaa. Tässä oli kaksi kolme vuotta, ettei tapahtunut yhtään mitään. Katsotaan, jos nyt olisi pari vuotta hiljaista.”

    Jos kannanhoidollinen metsästys alkaa, se myös pienentää riskejä, hän jatkaa.

    Hyvistä hermoista on lampaiden kanssa muutenkin hyötyä.

    ”Eläimet tekevät aina mitä sattuu”, hän pohtii. ”En menetä yöunia sen takia.”

    Nietosvaaran luomulammastila

    Luomulammastila Salon Kiikalassa

    Tila ollut Heikki Nietosvaaran nimissä 9 vuotta, aiemmin tilaa pyöritti isä Tapio Nietosvaara

    Osakeyhtiöksi tila muutettiin verotuksellisista syistä 2019

    Tilalla noin 600 uuhta, peltohehtaareja 200

    Rotuna texel, muutama suffolk-pässi

    Teuraaksi karitsoista suurin osa lähtee noin seitsemän kuukauden iässä.

    Artikkelin aiheet
    Heikki Nietosvaara
    luomulammastila
    lammas
    lampaanliha
    Salon maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen