• Luomu porskuttaa taantumasta huolimatta

    Tiukka taloustilanne ei ole hillinnyt luomutuotteiden myynnin kasvua, kertoo luomutuotantoa edistävä Pro Luomu ry.
    Suomessa luomutuotteista eniten myydään maitoa.
    Suomessa luomutuotteista eniten myydään maitoa. Kuva: KARI SALONEN
    Maatalous
    24.2.201513:46
    MT toimitus

    Luomun myynti kasvoi viime vuonna viisi prosenttia edellisvuodesta. Samaan aikaan päivittäistavarakauppojen koko elintarvikemyynti lisääntyi alle prosentin.

    Pro Luomu arvioi tiedotteessaan viime vuoden luomumyynnin arvoksi yhteensä 225 miljoonaa euroa.

    Luomun markkinaosuus päivittäistavarakaupan elintarvikemyynnistä oli 1,7 prosenttia. Arvio perustuu päivittäistavarakaupan ryhmittymiltä kerättyihin myyntilukuihin.

    Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila arvioi luomusta tulleen osa suomalaiskuluttajan arkea.

    Euroissa mitattuna suomalaiset ostavat eniten vihanneksia ja hedelmiä, maitoa, hiutaleita ja kananmunia. Ostetuin yksittäinen tuote on yhä luomumaito.

    ”Myös lastenruoat ovat nousseet merkittäväksi luomutuoteryhmäksi, koska pienille lapsille halutaan puhtainta mahdollista ruokaa”, Kottila listaa.

    Artikkelin aiheet
    luomu
    elintarvikemyynti
    suomalaiset kuluttajat
    päivittäistavarakauppa
    Pro Luomu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle