• Vuoden 2019 Sikateko-palkinto "sikayrittäjien Timo Soinille", joka tulee toimeen kaikkien kanssa

    Martin Ylikännö toimi Suomen sikayrittäjien puheenjohtajana kymmenen vuotta.
    Arkistokuva Martin Ylikännöstä sikalassaan Huittisten Vampulassa.
    Arkistokuva Martin Ylikännöstä sikalassaan Huittisten Vampulassa. Kuva: Juha Sinisalo
    Maatalous
    3.7.201921:05
    Terhi Torikka

    Suomen Sikayrittäjät ry antoi Vuoden 2019 Sikateko-palkinnon yhdistyksen puheenjohtajana 10 vuotta toimineelle Martin Ylikännölle.

    Nykyinen Suomen sikayrittäjien puheenjohtaja Timo Heikkilä kuvaili valinnan perusteluissa Ylikännöä leikkimielisesti sikayrittäjien Timo Soiniksi, jolla on hyvä keskusteluyhteys moniin eri tahoihin aina eläinsuojelujärjestöistä viranomaisiin. "Hän on tullut toimeen kaikkien kanssa."

    Ylikännö on toiminut sika-alan puolesta aktiivisesti ja ollut paljon esillä sikatalouden äänenä ja kasvoina eri yhteyksissä. Palkinnon saaja julkistettiin Okra-maatalousnäyttelyssä keskiviikkona.

    Ylikännö on Heikkilän mukaan esimerkillään näyttänyt alalle myös, että niin sanottu kelkan kääntäminen voi joskus kannattaa. Näin on tapahtunut varsinkin yhdistyksen linjassa koskien sikojen hännänkatkaisua.

    Aluksi Sikayrittäjät ry toivoi Suomeen lupaa häntien katkaisuun. Kun sitä ei tullut, tuottajat opettelivat tuottamaan häntien kanssa. "Ja nyt levitämme muihin maihin ilosanomaa siitä, että näinkin voi sikoja kasvattaa. Martin näki yhteiskunnallisen muutoksen tässä jo aikaisin"; Heikkilä kiittää.

    Palkinnoksi luovutettu Leo Karppasen puutaideteos "Kylväjä lähti kylvämään" kuvaa Heikkilän mielestä hyvin Ylikännön pitkää työtä Sikayrittäjien puheenjohtajana pian 15 vuotta toimineessa yhdistyksessä. "Aluksi tehtiin muokkaustyötä, Martin on tehnyt pitkään kylvöä. Toivottavasti pääsemme myös sadonkorjuuseen."

    Martin Ylikännö tuottaa porsaita Huittisten Vampulassa. Hän ei päässyt paikalle vastaanottamaan palkintoa.

    Artikkelin aiheet
    Martin Ylikännö
    Suomen Sikayrittäjät
    Sikateko-palkinto
    sikatalous
    Okra-maatalousnäyttely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle