Ruokaa on oltava varaa tuottaa ja ostaa

Maatalouden tuottajahintaindeksin ja tuotantopanosten ostohintaindeksin ero on kasvanut koko 2000-luvun ajan (Lähde: Tilastokeskus). Viljelijöiden saama tuottajahinta ei ole noussut kustannusten nousun kanssa samaa vauhtia.

Marraskuussa 2022 tuotantopanosten ostohintaindeksi oli yli 220 ja tuottajahintaindeksi kääntyi laskuun ollen noin 180 (vertailuvuosi 2000 = 100).

On hyvä huomioida, että indeksien ero on kumuloitunut maatalouden tappioksi. Kyse ei ole vain tästä hetkestä.

Toinen tekijä on, että maatalouden tukijärjestelmä ei ota huomioon kustannusten nousua.

FAO:n mukaan ruuan hinta kääntyi maailmalla laskuun joulukuussa 2022. Ja lasku on sen jälkeen jatkunut ja on nyt 18 prosenttia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna.

Vaikka FAO:n tilastoista ei voida vetää johtopäätöksiä Suomeen, on ruuan hinnan lasku kuluttajille myönteinen asia, varsinkin pienituloisille ja erityisesti maailman köyhimmissä maissa.

Ruuan tuottajalle ongelmaksi muodostuu se, että huolimatta ruuan hinnan noususta kaupassa tuottajahintojen nousu ei ole kattanut kohonneita tuotantokustannuksia. Tämä ero olisi pitänyt saada kurottua kiinni jo vuosia sitten eikä siitä tavoitteesta saa antaa periksi edelleenkään.

Maatalouden tehtävä on tuottaa ruokaa ja antaa viljelijälle siitä toimeentulo. Huoltovarmuudessa keskeistä on, että ruokaa on oltava varaa tuottaa ja ruokaa on oltava varaa ostaa.

Enää puuttuu, että ruuan hinnasta päättävä kauppa ottaa nämä molemmat tekijät huomioon. Taloudellisia hartioita sillä siihen on, tarvitaan vain tahtoa.

Yhteiskunta ei voi olla ”sydäniskuri”, joka vuodesta toiseen hoitaa kaupan sekä elintarvike- ja tuotantopanosteollisuuden vastuita. Eikä potilas eli maatalous kestä toistuvia sydämenpysähdyksiä.

Kaikkien etu on, että markkinat toimivat ilman tarvetta puuttua niihin lainsäädännöllisin keinoin. Tosin kilpailulain ja elintarvikemarkkinalain muutokset ovat joka tapauksessa tarpeen niiden valuvikojen takia.

Vesa Kallio

toiminnanjohtaja

MTK-Etelä-Savo