• MTK vaatii glyfosaatin myyntiluvan jatkamista

    EU:n jäsenvaltiot eivät ole löytäneet yhteistä kantaa rikkakasvien torjunta-aineena käytettävän glyfosaatin myyntiluvan jatkamisesta.
    Ilman glyfosaattia ei MTK:n mukaan ole edellytyksiä jatkaa suorakylvöä.
    Ilman glyfosaattia ei MTK:n mukaan ole edellytyksiä jatkaa suorakylvöä. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    9.6.201617:38
    Maikki Kulmala

    Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää glyfosaatin myyntiluvan jatkamista välttämättömänä, koska korvaavia torjunta-aineita ei ole käytössä.

    Euroopan ruokaturvallisuusvirasto EFSA on arvioinut tieteellisen tutkimusnäytön perusteella epätodennäköiseksi, että glyfosaatti aiheuttaa syöpää.

    "Glyfosaatin myyntikielto aiheuttaisi merkittäviä kustannuksia maataloudelle. Seurauksena olisi satotasojen lasku ja viljan laadun heikkeneminen", sanoo MTK:n maatalousjohtaja Minna-Mari Kaila.

    Hän muistuttaa, että ilman glyfosaattia ei ole myöskään edellytyksiä jatkaa suorakylvöä.

    "Tällöin peltojen kyntäminen lisääntyisi ja siirryttäisiin takaisin avokesannointiin nurmien uusimisen yhteydessä ja kestorikkakasvin torjunnassa. Tämä on ilmasto- ja vesiensuojelutavoitteidemme vastaista", Kaila sanoo.

    Glyfosaattia käytetään Suomessa erittäin maltillisesti. Elintarvikekäyttöön menevää viljaa ei Suomessa saa käsitellä ennen sadonkorjuuta ja rehuviljoillakin käytöstä on vapaaehtoisesti luovuttu sopimustuotannossa.

    Muualla EU-alueella glyfosaattia käytetään yleisesti kuivattamaan korjattavaa satoa ja sateisissa oloissa kontrolloimaan laadun heikkenemistä.

    "Glyfosaatin käyttökielto ei vähennä glyfosaatilla käsiteltyjen tuotteiden tuontia EU-alueelle. EU on riippuvainen erityisesti valkuaisen tuonnista alueilta, joilla viljellään yleisesti gmo-lajikkeita, joita voidaan käsitellä glyfosaatilla rikkakasvien torjumiseksi", Kaila muistuttaa.

    Artikkelin aiheet
    glyfosaatti
    MTK
    maatalous
    EU
    torjunta-aineet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle