• Laukaan maneesiturman käsittely alkaa valmisteluistunnolla

    Maneesin romahduksessa helmikuussa 2013 kuoli 10-vuotias tyttö.
    Maatalous
    13.10.201509:00
    STT

    Laukaan maneesiturman puiminen alkaa tänään valmisteluistunnolla Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Ratsastusmaneesin romahduksessa helmikuussa 2013 kuoli 10-vuotias tyttö.

    Syyttäjä vaatii kunnan viranhaltijalle rangaistusta yhden kuolemantuottamuksen lisäksi neljästä vammantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

    Syytteessä on kyse siitä, olisiko rakennusvalvonnan viranomaisen pitänyt selvittää riskikohteita sen jälkeen, kun Onnettomuustutkintakeskus oli varoittanut samanlaisten rakennusten turvallisuuspuutteista.

    Onnettomuustutkintakeskus antoi uhkailmoituksen, kun Liedossa sortui vastaavanlainen ratsastusmaneesi vuonna 2010. Laukaan ratsastusmaneesi oli valmistunut vuonna 1995.

    Artikkelin aiheet
    Laukaan maneesiturma
    oikeudenkäynti
    onnettomuustutkinta
    kuolemantuottamus
    rakennusturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle