• Luomuinstituutti

    Maatalous
    25.9.201316:00
    MT toimitus

    Tuottaa monitieteistä

    tutkimustietoa luomusta ja edistää ruokajärjestelmän

    kestävyyttä.

    Tutkimusalat ovat alku-

    tuotanto, elintarvikkeet,

    ympäristö sekä yhteiskunta

    ja markkinat.

    Tavoitteena kaudella

    2013–2016 muun muassa

    luomututkimuksen ja

    sen rahoituksen kaksin-

    kertaistaminen, Suomen

    Akatemian rahoittama luomututkimusohjelma ja luomusta kiinnostuneiden jatko-

    opiskelijoiden määrän kasvu.

    Perustajat ovat Helsingin

    yliopisto (HY) ja Maa- ja

    elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT).

    Aloitti toimintansa vuoden talussa. Toiminnan varat

    tulevat pääasiassa projekteista ja hankkeista.

    Verkosto-organisaatio, johon kuuluu noin 150 asiantuntijaa HY:stä ja MTT:stä.

    Toimintaa ohjaa kuusihenkinen ohjausryhmä.

    Toimintaa pyörittää kolmihenkinen koordinaatioyksikkö, joka sijaitsee Mikkelissä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Luomuinstituutti
    luomututkimus
    Helsingin yliopisto
    MTT
    ruokajärjestelmän kestävyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle