Bovaer-rehulisäaineen kieltämiseksi on käynnistetty nimienkeruu kansalaisaloite.fi -sivustolla.
Kansalaisaloite vaatii Bovaer-nimisen ilmastovaikutteisen rehuvalmisteen käytön kieltämistä Suomessa lehmien ja muiden tuotantoeläinten ruokinnassa.
Aloitteen tekijöiden mukaan ”aineen turvallisuudesta eläimille ja ihmisille ei ole riittävää näyttöä, ja sen käyttöön liittyy vakavia epäilyksiä eläinten hyvinvointihaitoista”.
Kansalaisaloite on käynnistetty 23. tammikuuta. Maanantaina 9. helmikuuta sillä oli runsaat 9 300 allekirjoittajaa.
Aloite tarvitsee 50 000 kannattajaa, jotta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Kannatusilmoituksien keräysaika on kuusi kuukautta aloitteen päiväyksestä.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (Efsa) on hyväksynyt Bovaerin eli 3-nitroksipropanolin EU:ssa lehmien metaanipäästöjä vähentäväksi rehun lisäaineeksi vuonna 2021.
Viime viikolla kerrottiin, että Efsa on asettanut Bovaerin hyväksynnän uudelleenarviointiin.
Epäilyksiä aineen vaikutuksista on noussut etenkin Tanskassa.
Joulukuun 2025 jälkeen noin 400 tanskalaistilaa 1 600:sta on raportoinut lypsylehmien ruoansulatus- ja aineenvaihdunnan häiriöistä Bovaerin käytön aloittamisen jälkeen.
Yhdeksi syyksi Tanskassa on epäilty Bovaerin ja rapsin yhteisvaikutusta. Sitä tutkitaan lisää.
Bovaerin sisältämä 3-nitroksipropanoli toimii lehmän pötsissä estämällä metaania tuottavan entsyymin toimintaa ja vähentää siten nautojen metaanipäästöjä.