• Puutarhasäätiö palkitsi kasvihuoneilman optimointiin liittyvän menetelmän

    ”Teknologialla on potentiaalia vähentää kasvihuoneviljelyn hiilijalanjälkeä entisestään.”
    Kasvihuonetuotannossa otetaan koko ajan käyttöön uutta tekniikkaa.
    Kasvihuonetuotannossa otetaan koko ajan käyttöön uutta tekniikkaa. Kuva: PasiLeino
    Maatalous|Kasvintuotanto
    27.10.202314:30
    Satu Lehtonen

    Kasvihuoneilmaston optimointiin liittyvä menetelmä on saanut puutarha-alan vuotuisen innovaatiopalkinnon. Palkinto jaettiin torstaina Tampereella Kauppapuutarhaliiton järjestämässä Uuden Tekniikan Päivässä.

    Innovaation kehittäjä on NW Systems Ab Oy.

    Kasvihuoneiden kosteudenpoisto on tähän mennessä toteutettu pääasiassa lämmittämällä huonetta ja tuulettamalla ylimääräinen kosteus ulos. Silloin hukataan energiaa sekä kasvien kasvua lisäävää hiilidioksidia.

    Aktiivisen kosteudenpoiston avulla kasvihuoneen kosteus otetaan talteen suoraan ilmasta ja se voidaan hyödyntää myöhemmin esimerkiksi kastelussa uudelleen. Tuuletusluukkuja voidaan pitää enemmän suljettuina, jolloin kasvihuoneen energiatehokkuus kasvaa huomattavasti. Samalla kasvuolosuhteet voidaan optimoida kasvin kannalta paremmin.

    Lämmön talteenottoon yhdistettynä kosteudenpoistojärjestelmä vähentää myös kasvihuoneen lämpöenergian tarvetta ja parantaa yrityksen energiaomavaraisuutta.

    Kosteudenpoistoon ja lämmöntalteenottoon kehitettyä teknologiaa on jo käytössä kasvihuoneissa. NW Systemsin tapa suunnitella ja toteuttaa tekniikka on kuitenkin innovatiivinen ja järjestelmä tulee olemaan hinnaltaan kilpailukykyinen, palkitsemisperusteluissa mainitaan.

    Lisää aiheesta
    • Kotimaista tomaattia ja kurkkua riittää.

      Kasvintuotanto | Tulevana talvena kasvihuonevihanneksia on taas tarjolla normaaliin tapaan – viime talvena energiakriisi aiheutti notkahduksen

    • Veljekset Jussi ja Ismo Lindroos jatkavat isoisänsä perustamaa yritystä.

      Puutarhatuotanto | Lindroosin Puutarha on vuoden paras kasvihuonevihannesviljelmä

    • Suuria kasvihuoneita pimeni viime joulukuussa sähkön hinnan noustua rajusti. Pörssisähkön hinnat laskivat kuitenkin jo alkuvuodesta merkittävästi.

      Sähkö ja lämmitys | Maatilojen sähkön käyttö väheni 14 prosenttia, sähkön kulutuksen ajoituksessa näkyy nykyisin yleisesti ”jonkinlainen isänmaallisuus”

      Tilaajalle
    • Vertikaaliviljelyllä tuotetut lähiyrtit ovat yrittäjien mukaan esimerkki tulevaisuuden urbaanista ruoasta. Helsingissä toimivaa Herbietä luotsaa Johan Malmgren.

      Kasvintuotanto | Yli miljoona yrttiä ja salaattia vuodessa: Helsinkiin nousi 650 neliön vertikaaliviljelylaitos

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle