
Maidon hinta näyttää jatkavan lokakuussa alkanutta nousuaan Euroopassa.
Alankomaissa FrieslandCampina ilmoittaa nostavansa joulukuussa tuottajahintaa neljällä sentillä marraskuuhun verrattuna. Joulukuun hinta on 46,31 senttiä kilolta.
Korotus on tuntuva, mutta lokakuuhun asti hinta oli tänä vuonna niin Alankomaissa kuin koko Euroopassa laskussa. Nyt hinta on jälleen Alankomaissa korkeampi kuin mihin ennen viime vuotta oli totuttu.
Viime vuoden joulukuussa hinta nousi Euroopan tärkeässä maitomaassa, Alankomaissa, ennätyskorkealle 62,51 senttiin kilolta. Tänä vuonna hinta oli alimmillaan lokakuussa 41 senttiä.
Nyt FrieslandCampina arvioi, että myös muut meijerit nostavat hintojaan, sillä maidon tarjonta suhteessa kysyntään on matalalla. Juustojen kysyntä EU-alueella on kasvanut.
Luomumaidon hintaa FrieslandCampina nostaa joulukuussa tänä vuonna ensimmäistä ja siten samalla viimeistä kertaa.
Luomumaidon kysynnän on koko vuoden ajan kerrottu olevan heikkoa, mutta nyt alankomaalainen meijeri näkee sille kysynnän kasvua.
Tuottajahinta nousee joulukuussa 2,27 senttiä kilolta ja hinta on 56,02 senttiä kilolta.
Viime joulukuussa FrieslandCampinan maksama luomumaidon hinta oli 65,18 senttiä kilolta. Alimmillaan hinta oli tänä vuonna loka- ja marraskuussa 53,75 senttiä.
Ruotsalainen maatalouslehti ATL ja tanskalainen Landbrugs Avisen kertovat Arlan nostavan maidon tuottajahintaa. Euroissa Arlan joulukuun korotus vastaa yhtä senttiä kilolle.
EU:n hintaseurannan mukaan marraskuun aikana maitotuotteista voin ja maitojauheiden hinnat ovat EU-alueella nousseet. Juustoista osan hinta on kuukaudessa noussut ja osan laskenut.
Luke on tilastoinut luomumaitotilojen määrän vuodesta 2000 alkaen. Kertaakaan ennen tätä määrä ei ole mennyt alle sadan.
Suomessa maidon hinnan tilastointi yltää nyt lokakuuhun. Silloin tuottajahinta oli Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan keskimäärin 51,31 senttiä litralta. Lokakuussa e-luokan normimaidon keskihinta oli laskenut puoli senttiä syyskuusta 48,92 senttiin.
Kotimaassa maitoa tuotettiin Luken mukaan tammi–lokakuussa prosentin vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Lokakuussa tuotanto oli reilu 171 miljoonaa litraa, mikä on lähes saman verran kuin edellisvuonna.
Tammi–lokakuussa nestemäisten maitotuotteiden valmistus väheni kaksi prosenttia. Voin valmistus kasvoi prosentin ja juuston valmistus kolme prosenttia.
Maitotiloja oli lokakuussa yhteensä 4261. Vuosi aiemmin niitä oli 4643 kappaletta.
Luomumaitotiloja oli lokakuussa 99. Luke on tilastoinut luomumaitotilojen määrän vuodesta 2000 alkaen. Kertaakaan ennen tätä määrä ei ole mennyt alle sadan. Alimmillaan tätä ennen määrä oli 107 tilaa tilastoinnin alkasessa tammikuussa 2000.
Luomumaitotilojen määrä on sahannut vuosien aikana ylös ja alas. Vuonna 2003 määrä kohosi hetkeksi yli 180. Vuonna 2011 määrä kävi alle 115. Kuluvan vuoden alussa tiloja oli 123. Vuonna 2020 määrä oli noin 140.