

Pielisen Bio Oy on neljän lieksalaisen yrityksen yhteishanke. Kaksilinjaisen biokaasulaitoksen rakentaminen alkoi maanrakennustöillä maaliskuussa ja on edennyt aikataulussa. Laitoksen koekäyttö on suunniteltu kevääksi 2024.
”Kaksilinjaisen biokaasulaitoksen idea lähti siitä, että Lieksan kaupunki oli vahvasti mukana kehittämässä jätevesilietteen kestävämpää hyödyntämistä Lieksan alueella", hankkeen vetäjä Jarmo Yletyinen kertoo.
Kaksilinjaisessa ratkaisussa yhdyskuntalietteen metaani hyödynnetään biokaasun raaka-aineena. Suurin osa laitoksen energiasta tuotetaan kuitenkin maatalouden biomassoista eli lannasta, nurmesta ja oljesta. Maatalouden biomassojen saanti on turvattu viljelijöiden kanssa etukäteen tehdyillä esisopimuksilla.
”Jo selvitysvaiheessa käytiin useita keskusteluja paikallisten viljelijöiden kanssa ja todettiin, että nurmirehun tuotannolle biokaasulaitoksen raaka-aineena on potentiaalia Lieksan alueella.”
Ensimmäinen 1 500 tonnin nurmierä otettiin vastaan laitoksen rakenteilla olevaan laakasiiloon elokuun puolivälissä. Laakasiilo on mitoitettu noin 7 000 nurmitonnin varastointiin.
Nurmi korjattiin Pielisen Bion toimesta lähialueen viideltä tilalta kahden päivän aikana.
”Syötettä tarvitaan keväällä laitoksen tuotannon käynnistyessä. Seuraava nurmen toimitus on vasta ensi vuoden elokuussa.”
Biokaasulaitoksen energian vuosituotannoksi on arvioitu noin 8 000 MWh vuodessa. Ympäristöluvan mukainen maksimisyötemäärä on 19 999 tonnia vuodessa. Tästä maatalouden syötteiden määrä on 85 prosentti eli noin 17 000 tonnia.
”Maanparannusaineita ja lannoitteita syntyy suunnilleen sama määrä kuin syötettä eli vajaat 20 000 tonnia vuosittain. Yhdyskuntalietelinjastossa muodostuva rejektivesi ohjataan takaisin prosessiin.”
Projektin johtourakoitsijana toimii Lahtelainen One1 Oy, joka on myös hankkeen suurin rahoittaja 80 prosentin osuudella. Yritys vastaa laitoksen projektitoimituksesta.
Biokaasulaitoksen päälaitetoimittaja on Sauter Biogas Finland. Hankkeen kustannusarvio on 6 miljoonaa euroa. EU:n tuki kattaa 50 prosenttia menoista.
Paikallisista yrityksistä hankkeessa on mukana Lieksan Laatuherkut Oy, Porokylän Leipomo Oy, TKL Kuljetus Oy sekä yksityissijoittaja Timo Väänänen. Elokuussa omistuspohjaa laajennettiin kolmella uudella osakkaalla.
”Tällaiseen hankkeeseen lähteminen on vaatinut rohkeutta. Kyseessä on iso summa ja tässä on riskinsä olemassa. Ilman EU:n tukea tämä hanke ei olisi ollut mahdollinen”, arvioi Lieksan Laatuherkut Oy:n toimitusjohtaja Teijo Lyytinen.

Viljelijöiden kanssa ennakkoon solmitut sopimukset ovat olleet Lyytisen mukaan avainasioita. Plussana on myös se, että yritysten omat biojätteet saadaan hyötykäyttöön ja laitokselta saatavalla biokaasulla yritykset voivat vähentää kevyen polttoöljyn käyttöä.
”Meillä kevyen polttoöljyn kulutus on ollut noin 100 000 litraa vuosittain”, Lyytinen sanoo.
Hankkeen suurimmat kustannuskohteet ovat biokaasulaitoksen lisäksi kaasun jalostustekniikan ja tonttialueen infran rakentaminen.
Biokaasun tankkausaseman liikennekaasun kapasiteetti tulee olemaan alussa noin 2 000 MWh vuodessa. Määrä vastaa reilua 200 000 bensalitraa.
Suomessa vastaavaan laitostekniikkaan perustuvia energian käyttäjien rakennuttamia biokaasulaitoksia on toiminnassa Raaseporissa ja viimeisin valmistunut kohde on Hartwall Lahti. Näiden lisäksi pienempiä maatilalaitoksia on jo käytössä.