• Naapurit hermostuivat kesälampaista Ylöjärvellä – määkimisestä tehtiin valitus

    Kolmen lampaan kesälaidunnus Ylöjärvellä herätti naapureissa huolta ja johti valituksiin kaupungin ympäristönsuojeluun.
    Kuvituskuvan lammas ei liity tapaukseen.
    Kuvituskuvan lammas ei liity tapaukseen. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Yhteiskunta
    18.8.202616:50
    Piia Lehojärvi

    Kolme lammasta aiheutti paljon meteliä Ylöjärvellä. Metelillä tosin viitataan kahteen Ylöjärven ympäristönsuojeluun jätettyyn valitukseen. Ympäristönsuojelu nimittäin kävi toteamassa, että lampaat eivät meteliä juuri pitäneet, vaikka valituksessa niin väitettiin.

    Kyse oli yhdestä emolampaasta ja kahdesta karitsasta, jotka laidunsivat Keijärven tuntumassa Ylöjärven Asuntilassa tänä kesänä.

    Kaupungin ympäristönsuojeluun jätettiin kaksi valitusta, joissa vaadittiin puuttumista lampaiden pitoon.

    Asia selviää Ylöjärven ympäristölautakunnan elokuun esityslistasta. Aiheesta kertoi ensin Ylöjärven uutiset.

    Valituksissa epäiltiin muun muassa, että eläinten kuivikkeet ja mahdollinen rehunsäilytys voisivat houkutella rottia alueelle. Lisäksi naapureita huolestutti lampaiden jätösten mahdollinen päätyminen Keijärveen ja läheiselle uimarannalle.

    Valituksissa arvosteltiin myös sitä, että tuotantoeläimiä oli tuotu taajama-alueelle ilman naapureiden kuulemista tai suostumuksia. Määkimisestä aiheutuneen meluhaitan väitettiin ulottuvan koko järven pohjoispään alueelle.

    Kaupungin ympäristönsuojelun tekemässä tarkastuksessa ei löydetty perusteita valituksille.

    Lampaille ei vuokralaisen mukaan syötetty erikseen rehua, vaan ne söivät laidunnettavan alueen kasvustoa.

    Meluhaittaa koskevien valitusten osalta tarkastuksessa todettiin, että emolammas määki ajoittain, mutta karitsat olivat pääosin hiljaisia.

    Kaupungin ympäristölautakunnalle esitetään, että valitukset eivät anna aihetta jatkotoimenpiteisiin. Lampaiden pitäjä ilmoitti jo heinäkuun lopulla, että lampaat on palautettu omistajalleen.

    Lisää aiheesta
    • Siivekkäitä saa päästää ulkoilemaan vasta kesäkuussa. Kuvituskuva.

      Eläimet ja kasvit | Kesäkanat tai -lampaat mielessä? Tarkista ensin nämä eläinten pidon vaatimukset

    Artikkelin aiheet
    lammas
    Ylöjärvi
    ympäristönsuojelu
    naapuri
    laidunnus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle