Lisätalousarvioon sisältyvä maatalouden lannoitteiden ja sähkön kustannustuki vahvistettiin valtioneuvostossa torstaina. Alun perin näihin tukiin esitettiin 120 miljoonaa euroa, mutta lopullinen summa on 96 miljoonaa euroa.
Sähkön kustannustuen laskennassa katsotaan ensin maatilan koko viime vuoden aikana ostaman sähkön kokonaismäärä ja kerrotaan se 0,5:llä.
Näin saatu määrä kerrotaan tilan 1.10.2022 –31.3.2013 maksamalla sähkön keskihinnalla ilman arvonlisäveroa. Huomioon otetaan kuitenkin vain hintaväli 13–40 senttiä kilowattitunnilta eli tuessa huomioidaan näiden väliin jäävä 27 senttiä. Toisin sanoen jos keskihinta on enemmän kuin 13 senttiä, tuen piiriin pääsee, ja jos hinta on yli 40 senttiä, yli menevää osaa ei lasketa mukaan.
Kustannustuki saadaan kertomalla edellä saatu summa tukiosuudella 0,4.
Perus- ja siirtomaksua ei oteta huomioon.
Tuen määrästä vähennetään tilan mahdollisesti muualta saama sähkötuki.
Tukea ei makseta, jos sähkön määrä on loka–maaliskuussa alle 25 prosenttia koko viime vuonna ostetun sähkön määrästä.
Maksettavan tuen vähimmäismäärä on 500 euroa ja enimmäismäärä 50 000 euroa tilaa kohti.
Lannoitetuessa otetaan huomioon tulevalle kasvukaudelle välillä 1.6.2022–30.4.2023 ostettu lannoitemäärä ja viljelijän samalla aikavälillä maksama keskihinta. Keskihinnasta lasketaan kuitenkin mukaan vain se osa, joka ylittää 500 euroa tonnilta mutta alittaa 800 euroa tonnilta.
Näin saatu summa kerrotaan tukiosuudella 0,35.
Maksettavan tuen vähimmäismäärä on 500 euroa ja enimmäismäärä 35 000 euroa tuensaajaa kohti.
”Kustannustuki kohdentuu erityisesti tiloille, joiden sähkö- ja lannoitekustannukset ovat nousseet”, maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) toteaa MT:lle.
”Tuki ei ole yleistuki vaan toteutuneiden kustannusten mukainen. Lannoitetuella erityisesti varmistetaan huoltovarmuutta kevään kylvöille.”