• Vieraskolumni: Suomi tuottaa liikaa viljaa

    Suomessa viljellään tällä hetkellä liikaa viljaa, kirjoittaa Markku Pulkkinen. "Niin kauan kuin ylituotantoa on, vähennetään tuottajahinnasta merirahdin osuus pois, vietiinpä kyseinen erä tai ei."
    Kirjoittajan mukaan suomalainen viljelijä jää viljakaupassa aina mopen osille.
    Kirjoittajan mukaan suomalainen viljelijä jää viljakaupassa aina mopen osille. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    5.9.201614:06
    Eija Mansikkamäki

    "Taas on se aika vuodesta, jolloin tuskaillaan liian pientä ja liian suurta viljasatoa. Monilla tiloilla sato on liian pieni, mutta Suomen kokonaisviljasato on silti liian suuri. Suomessa viljellään tällä hetkellä liikaa viljaa."

    Näin kirjoittaa Suomalainen Maaseutu -liitteessä vapaa toimittaja ja Maataloustoimittajat ry:n puheenjohtaja Markku Pulkkinen.

    "Tilanne toivottavasti muuttuu, kun aktiiviset viljanviejät saavat avattua uusia markkinoita uusiin maihin, kuten Kiinaan ja Intiaan. Juuri tällä hetkellä pienemmillekin erille löytyy vaivaton myyntiosoite Virosta", Pulkkinen vinkkaa.

    Hänestä esimerkiksi kauran vientikauppaa ei kannata kuitenkaan hieroa suomalaisuudella.

    "Skandinavia tunnetaan maailman viljamarkkinoilla Suomea paremmin. Liian tiukka isänmaallisuus kannattaa unohtaa, kun halutaan tehdä rahaa."

    Pulkkisen mielestä MTK:n olisi pitänyt toimia viljan hinnan eteen jo 15 vuotta sitten.

    Suomen plusmerkkinen itämeripreemio kääntyi miinusmerkkiseksi itämerivähennykseksi, mutta etujärjestö ei ollut innostunut perustamaan uusia viljan markkinointikanavia ja unohti viljamarkkinaosaaja-koulutuksenkin yhden syksyn hintojen nousun huumassa, Pulkkinen suomii.

    Nyt on alettu toimia, mutta Pulkkinen pohdiskelee, pitääkö viljaa ylipäätään tuottaa äärimmäisissä oloissa yli oman tarpeen. Ilmastoomme kun sopii paremmin nurmi ja maidontuotanto.

    "Ilman laajaa maidontuotantoa olisimme viljavuorten kanssa todellisessa nesteessä."

    Suomen viljasadosta viedään vuosittain neljännes.

    Pulkkisen mukaan isot toimijat ovat osanneet hoitaa vientinsä kannattavasti, mutta viljelijä jäänyt mopen osille.

    "Niin kauan kuin ylituotantoa on, vähennetään tuottajahinnasta merirahdin osuus pois, vietiinpä kyseinen erä tai ei."

    Lue myös:

    Markku Pulkkinen: Liikaa viljaa

    Viljelijän glyfosaattipurkaus leviää Facebookissa: "Suomalaisen viljan puhtaudella ei ole lisäarvoa"

    Artikkelin aiheet
    viljantuotanto
    maatalous
    viljanvienti
    Suomi
    Markku Pulkkinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle