• Hernesadosta odotetaan ennätyksellistä – rukiista uhkaa tulla pulaa Suomessa

    Suomen viljasadosta odotetaan tänä vuonna lähes keskimääräistä. Puintisäät voivat vielä muuttaa näkymiä merkittävästi.
    Tilaajalle
    Rehuherneen kysyntä on lisännyt viljelyä voimakkaasti viime vuosina. Kuvituskuva.
    Rehuherneen kysyntä on lisännyt viljelyä voimakkaasti viime vuosina. Kuvituskuva. Kuva: Linda Virkamäki
    Maatalous|Kasvintuotanto
    24.8.202604:00
    Piia Lehojärvi

    Vuoden 2026 viljasato tulee olemaan liki keskimääräinen kymmenen vuoden ajanjaksolla tarkasteltuna, arvioi Luonnonvarakeskus (Luke) viljasatoarviossaan. Kokonaisviljasadoksi arvioidaan noin 3,2 miljardia kiloa. Viljojen viljelyala vähentyi viime vuodesta 70 000 hehtaarilla.

    Kokonaisuutena viljasato vaikuttaisi jäävän noin kolme prosenttia keskimääräistä pienemmäksi. Sadonkorjuu on vasta alkamassa, joten sadon määrässä ja laadussa voi tapahtua vielä suuriakin muutoksia, Luke muistuttaa. Kunkin kasvin korjuuajankohdan sääolot ovat siinä ratkaisevassa asemassa. Seuraava satoarvio julkaistaan syyskuun loppupuolella.

    Hernesato onnistuessaan on jälleen tilastohistorian suurin, sen viljelyala on viime vuosina noussut ennätyssuureksi. Hernesato voi tänä vuonna ylittää jopa 110 miljoonaa kiloa. Sadon arvioidaan olevan neljännes viime vuotta suurempi.

    Herneen satonäkymä ja viljelyala on yli nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

    Viljelyä on siivittänyt herneen rehukäytön lisääntyminen. Rehuherne on tervetullut kotimainen valkuaislähde eläinten ruokinnassa, jolla voidaan lisätä Suomen omavaraisuutta.

    Ohrasato jää kauas huippuvuosista.
    Ohrasato jää kauas huippuvuosista. Kuva: Lari Lievonen

    Tämän vuoden ohrasatoarvio on vajaat 1,2 miljardin kiloa, mikä on lähes miljardi kiloa vähemmän kuin huippusatovuosina parikymmentä vuotta sitten. Ohrasatoarvio on 14 prosenttia keskimääräistä pienempi kymmenen vuoden ajanjaksotarkastelussa ja viisi prosenttia pienempi kuin viime vuonna.

    Muutos johtuu kotimaisen rehuviljan kulutuksen vähenemisestä, mikä näkyy erityisesti ohran viljelyalan supistumisena ja sitä kautta sadon pienenemisenä.

    Kaura on viime vuosina noussut lähelle ohran satomääriä ja niin on myös tänä vuonna.

    Kauran satoarvio on keskimääräinen eli 1,1 miljardia kiloa. Se on noin neljä prosenttia suurempi kuin viimeisen 10 vuoden aikana.

    Kauran viljelyä vauhdittaa kotimaisen käytön lisäksi sen kysyntä ulkomailla. Kolmannes kaurasadosta vietäneen tänäkin vuonna ulkomaille.

    Ruissadosta odotetaan tavanomaista pienempää.
    Ruissadosta odotetaan tavanomaista pienempää. Kuva: Sanne Katainen

    Vehnän satoarvio on jäämässä 15 prosenttia viime vuodesta. Satoarvio on tällä hetkellä 0,83 miljardia kiloa.

    Ruissato vaihtelee Luken mukaan paljon vuosittain.

    Tämän vuoden arvio ruissadon koosta on noin 66 miljoonaa kiloa, mikä on viidenneksen tavanomaista pienempi.

    Suomalaiset käyttävät vuosittain keskimäärin noin 80 miljoonaa kiloa ruista, joten satoarvion perusteella ruissato ei riitä kattamaan kokonaan rukiin käyttöä. Satovajetta voidaan paikata sekä edellisvuosien ruisvarastolla että tuontiviljalla.

    Noin 90 miljoonan kilon rypsin ja rapsin yhteissato kertoo niiden viljelyn piristymisestä.

    Taudeille alttiina öljykasveina niiden viljely on haastavaa, mikä näkyy satotason heilahteluna viime vuosikymmeninä. Tämän vuoden satonäkymässä on lähes 50 prosentin nousu viime vuodesta.

    Härkäpavun satoarvio on 22 miljoonaa kiloa, mikä on 74 prosenttia viime vuotta korkeampi.

    Kotimaan viljojen termiinihinnoissa oli viime viikolla nousua. Esimerkiksi Hankkija nosti vehnän hintaa kevään 2027 toimituksiin liki kaikilla vastaanottopisteillä 167–203 euroon tonnilta. Samoin nousi myös yhtiön ohran ja kauran termiinihinta ensi kevään toimituksille.

    Lantmännen Agron hintanoteeraukset vehnälle nousivat elo-lokakuun toimituksiin Korialle, Naantaliin ja Turenkiin 216 euroon tonnilta. Sen sijaan kauran termiinihinta laski.

    Rukiin pieneksi jäävä sato näkyy hinnoissa, sillä sekä Fazer Mylly että Hankkija nostivat hintojaan sen osalta. Rukiin termiinihinta oli viime viikolla 211–222 euroa tonnilta.

    Merikuljetukset ovat käytännössä pysähtyneet Mustallamerellä.

    Pariisin Euronext-pörssissä myllyvehnän futuurihinta oli jälleen nousussa. Esimerkiksi torstaina joulukuun toimitusten hinta asettui 241 euroon tonnilta.

    Myös maissin hinta vahvistui pörssissä. Marraskuun futuuri nousi 262 euroon tonnilta torstaina.

    Hintojen nousun taustalla vaikuttaa edelleen huoli heikentyneistä satonäkymistä Euroopassa helteiden vuoksi. Kansainvälinen viljaneuvosto IGC laski EU:n tuotantoennustetta toista kuukautta peräkkäin. Maailman viljasadon ennustetaan laskevan hieman kaudella 2026/27, mutta olevan silti historian toiseksi suurin.

    Hintoihin vaikuttaa IGC:n mukaan edelleen Venäjän ja Ukrainan välinen sota, jonka vuoksi merikuljetukset ovat käytännössä pysähtyneet Mustallamerellä.

    Kuljetusten keskeytykset ovat toistaiseksi vaikuttaneet lähinnä vehnän vientiin.

    Vaikutukset markkinoihin ovat toistaiseksi olleet suhteellisen vähäisiä, koska tuontikysyntä lähiaikoina on ollut vaisua. Tilanteen kehittyminen riippuu kuitenkin pitkälti häiriön kestosta ja vakavuudesta, IGC sanoo raportissaan.

    Lisää aiheesta
    • LNG-toimituksiin kohdistuvat epävarmuudet ja kasvava kysyntä nostivat maakaasun hinnan yli kahden vuoden huippuun.

      Energia | Maakaasun hinta nousi korkeimmilleen sitten tammikuun 2023 – varastot poikkeuksellisen tyhjät

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    viljasato
    herne
    ruis
    kaura
    viljan hinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle