• "Nyt otetaan maataloudesta elanto" – kotitilaansa isännöivä Antti Herrala ehti kokeilla muitakin töitä

    "Muutaman vuoden kiersin ikkunakauppiaana maakuntaa", Antti Herrala kertoo.
    Antti Herralan tilan uusi pihatto on ollut käytössä pari kuukautta, helmikuusta lähtien.
    Antti Herralan tilan uusi pihatto on ollut käytössä pari kuukautta, helmikuusta lähtien. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    19.5.202020:03
    Antti Kantola

    Herralan tila sijaitsee Etelä-Pohjanmaan eteläisimmässä kolkassa. Naapurissa on Satakunta.

    Antti Herrala, 29, isännöi kotitilaansa Isojoen Iivarinkylässä – on isännöinyt jo useita vuosia.

    "Vuoden 2015 alussa tehtiin sukupolvenvaihdos. Siitä lähtien tämä on ollut mun kontollani."

    Herefordien määrä nostetaan sataan, Antti Herrala kertoo.
    Herefordien määrä nostetaan sataan, Antti Herrala kertoo. Kuva: Johannes Tervo

    Tilan työt tulivat tutuksi pienestä pitäen.

    "Meillä oli tavanomainen lypsykarjatila vuoteen 2011. Silloin vanhemmat lopettivat lypsykarjanpidon, ja tila siirtyi luomuun", Herrala kertoo.

    Lypsykarja vaihtui lihakarjaksi, tilalle hankittiin noin 30 herefordia.

    Tästä toimii pihaton oviautomatiikka.
    Tästä toimii pihaton oviautomatiikka. Kuva: Johannes Tervo

    Rakentajan ammattitutkinnon ja maatalouspuolen perustutkinnon Antti Herrala suoritti Kauhajoella. Opintojen jälkeen hän kokeili muita kuin maatalouden töitä.

    "Muutaman vuoden kiersin ikkunakauppiaana maakuntaa. Niinä vuosina asuin Kauhajoella ja Seinäjoella."

    Vähän aikaa hänellä oli ikkunakauppoja varten oma yritys tilanpidon rinnalla. Se oli välivaihe.

    "Nyt otetaan maataloudesta elanto."

    Holsteinhiehot ovat Herralan pihatossa vuokralaisina. Naapuripitäjään Karijoelle ne palaavat poikimisikäisinä.
    Holsteinhiehot ovat Herralan pihatossa vuokralaisina. Naapuripitäjään Karijoelle ne palaavat poikimisikäisinä. Kuva: Johannes Tervo
    Olkaapa hyvät!
    Olkaapa hyvät! Kuva: Johannes Tervo
    Kuivikeautomaatti kulkee radallaan ja jakaa kuivikkeet oikeisiin paikkoihin. Tässä putoaa kuiviketurvetta.
    Kuivikeautomaatti kulkee radallaan ja jakaa kuivikkeet oikeisiin paikkoihin. Tässä putoaa kuiviketurvetta. Kuva: Johannes Tervo

    Iivarinkylä sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Isojoen kirkonkylästä.

    "Ainakin vielä toistaiseksi olen kulkenut kirkolta työhön tänne tilalle", Herrala kertoo.

    Kirkonkylässä hänellä on vuokra-asunto avovaimonsa Helena Virtasen kanssa.

    Tilakeskuksen viimeistelytöitä on vielä jäljellä, esimerkiksi kuivikesiilo odottaa uutta jalustaa.
    Tilakeskuksen viimeistelytöitä on vielä jäljellä, esimerkiksi kuivikesiilo odottaa uutta jalustaa. Kuva: Johannes Tervo

    Tänä vuonna Herralalla on omaa ja vuokramaata viljelyksessä yhteensä 80 hehtaaria.

    "Se on nurmirehua lähes kaikki. Nyt mennään tällä peltomäärällä. Aika näyttää, miten laajennetaan."

    Lue lisää:

    Emolehmätila harppaa uuteen mittakaavaan – Antti Herrala tiivistää kasvukauden alun tunnelmat: "Jännittävä tilanne"

    Artikkelin aiheet
    Antti Herrala
    maatalous
    lihakarja
    Etelä-Pohjanmaa
    sukupolvenvaihdos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle