

Mikkolan suoramyynti Lopen Läyliäisissä on tuottanut tuoretta myytävää jo 32 vuotta. Tarjolla on perunaa, porkkanaa, salaattia, kaaleja, yrttejä, leipää ja leivonnaisia, jauhoja, säilykkeitä ja monenmoista muuta tuotetta. Kaalit ja osa juureksista tulevat naapuritilalta, muu tuotanto on tilan omaa. Asiakkaat ovat lähiseudun asukkaita ja mökkiläisiä sekä muita ohikulkijoita.
Isäntä Antti Mikkola herää aamuvarhaisella leipomaan tuoreet myytävät leipätiskiin tilan omista jauhoista. Suoramyynnin lisäksi Mikkolat vuokraavat savusaunaa, pyörittävät tilalla pitopalvelutoimintaa ja tilausravintolaa. Ideana on käyttää ruuassa pelkästään suomalaisia raaka-aineita ja mahdollisimman paljon tilan tuotteita.
Pienistä puroista tämä kertyy.

Antti ja Anne Mikkola ovat isännöineet tilaa vuodesta 2007. Kausiapulaisia tilalla on vajaat kymmenen, monet ovat opiskelijoita Mustialasta, Lepaalta tai Mäntsälästä. Apulaisia tilalla on huhtikuusta syyskuuhun. Talvikaudella, jolloin myymälä on auki vain lauantaisin, työt hoidetaan perheen voimin.
Suoramyynti sai alkunsa Antin isän Heikki Mikkolan aikana. Oli vuosi 1987 ja perunaa tuli suomalaistiloilla paljon. Heikki Mikkola laittoi juhannuksen alla pahvilapun tienvarteen, ja mainosti tuoretta perunaa.
"Sitä sai kaivaa niin paljon kuin ehti. Siitä se alkoi", sanoo Antti Mikkola.

Tunteja Mikkolat eivät laske, ja niitä eittämättä vilahtaa työn parissa runsaasti. Peltoa tilalla on viitisenkymmentä hehtaaria, mutta 30 on vuokrattu pois. Loppu riittää suoramyynnin tarpeisiin. Isoimman siivun tuovat peruna ja leipomotuotteet. Osa perunasta myydään suoraan kahteen kauppaan. Koko tuotannosta noin 80 prosenttia myydään tai jalostetaan tilalla. Näin liikevaihtoa ja katetta jää enemmän.
"Fakta on, että ilman suoramyyntiä molempien olisi pakko käydä ulkona töissä. Pienistä puroista tämä kertyy", yrittäjäpari toteaa.
Tilan suoramyyntiä auttaa vieressä kulkeva vilkas väylä.
"Suomalaiset eivät ole valmiita ajamaan 100 metriä isolta tieltä. Lisäksi pitää olla sellainen luonne, että markkinointi sujuu. Kokeiluhalua pitää olla", Antti Mikkola evästää.
Facebook-markkinointi on tilalla käytössä, ja sen merkitystä isäntäpari pitää isona.
"Se tuo uusia asiakkaita. Suomalainen lähiruoka on hyvässä nosteessa, huonot uutiset ulkomailta auttavat meitä",

Mikkolat uskovat, että suoramyynnille olisi lisätilaa Suomessa. Byrokratiaa pitäisi kuitenkin heidän mielestään helpottaa ja järkeistää etenkin terveyspuolella. Valvontaa pitää olla, mutta ei turhaa ja pompottavaa.
"Etelämpänä Euroopassa matkustaessa tulee monta kertaa miettineeksi, miten siellä voi tiloilla olla niin kauheasti erilaisia tuotteita myynnissä."
Monen muun tapaan hekin toivovat, että kauppa ja elintarviketeollisuus maksaisivat tuottajille enemmän.
"Uskon, että jos byrokratia olisi pienempää, niin suoramyyntiäkin tulisi lisää. Näin sesonkituotteita voisi olla enemmän tarjolla", sanoo Anne Mikkola.