• Tulli: EU:n ulkopuolelta tuoduissa elintarvikkeissa torjunta-ainejäämiä

    Elintarvikevalvonnoissa on löytynyt useampien torjunta-aineiden jäämiä. Tullin mukaan kuluttajilla ei ole kuitenkaan syytä huolestua.
    Tulli valvoo elintarvikkeiden turvallisuutta tutkimalla muun muassa torjunta-ainejäämiä.
    Tulli valvoo elintarvikkeiden turvallisuutta tutkimalla muun muassa torjunta-ainejäämiä. Kuva: Aku Häyrynen / Tulli
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    30.5.202413:00
    Annika Hirvelä

    Tulli tiedottaa löytäneensä vuosien 2021–2023 aikana suoritetuissa valvonnoissa useampien torjunta-aineiden jäämiä elintarvikkeista. Jäämiä sisältäneet elintarvikkeet tulivat pääosin EU:n ulkopuolelta, kuten Kiinasta, Intiasta ja Kolumbiasta.

    Eniten hylkäyksiä saaneita tuotteita olivat riisi, tee (ja teen kaltaiset tuotteet), passionhedelmä, ruohosipuli, pavut ja linssit sekä appelsiinit. Määräystenvastaisuuden aiheuttaneet yleisimmät torjunta-aineet olivat klorpyrifossi, imidaklopridi, asetamipridi tai flonikamidi.

    Elintarvikevalvonnassa nousi esille viisi eniten torjunta-aineiden jäämiä sisältävää tuotetta: rusinat, kuivattu chili, kuivatut yrtit (erityisesti tilli), tee ja ruohosipuli. Rusinoista on löydetty torjunta-aine jäämiä lähes 30:stä ja kuivatusta chilistä noin 20:stä eri torjunta-aineesta.

    ”Esimerkiksi rusinoista on löydetty jopa 20:nen eri torjunta-aineen jäämiä samasta erästä. Yksittäisen torjunta-aineen raja-arvo ei ole tuotteessa ylittynyt, mutta kemikaalien määrä on moninkertainen verrattuna muihin tuoteryhmiin”, kertoo jaostopäällikkö Suvi Ojanperä

    ”Torjunta-aineiden jäämistä eri tuotteissa on hyvä tietää, mutta huolissaan ei tarvitse olla. Käytännössä sallitut enimmäismäärät on asetettu huomattavasti matalammalle tasolle kuin kuluttajien turvallisuus edellyttäisi”, sanoo tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling.

    Nefflingin mukaan vastuu elintarvikkeiden turvallisuudesta ja vaatimusten täyttämisestä on yrityksellä, joka vastaa tuotteen tuotannosta ja myynnistä.

    Tullin valvonta on riskiperusteita ja sitä kohdennetaan tiettyihin tuote-eriin. Torjunta-aineiden osalta Tulli tutki yli 5 000 tuote-erää vuosina 2021–2023.

    Artikkelin aiheet
    Tulli
    elintarvikevalvonta
    torjunta-aineet
    elintarviketurvallisuus
    EU:n ulkopuoliset tuontielintarvikkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle