• Välikasvattajat kriisituen väliinputoajia

    Maatalous
    7.12.201515:00
    Tuure Kiviranta

    Sikatiloista yksi ryhmä jää ilman sikatiloille myönnettävää kriisitukea. Välikasvatus, joka on erikoistunut kasvattamaan alle kolmen kuukauden ikäisiä sikoja, ei päässyt tuen piiriin.

    ”Taas yksi esimerkki, että sikatilat saa pärjätä omillaan”, uusikaupunkilainen sikatilallinen Timo Pirilä sanoo.

    Maatalousekonomisti Pekka Pihamaa maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo, että välikasvattamoja ei ole unohdettu.

    ”Kriisitukeen on poimittu emakko- ja lihasikalat ja tuki leviää niiden myötä koko ketjuun.”

    Pirilä ei usko, että kriisituki siirtyisi ketjun sisällä muuttuvina hintasuhteina myös välikasvattajien hyödyksi. ”Kriisituen kokonaissumma on korkeintaan 10 prosenttia alan tappioista, ei se välikasvattajille asti tule.”

    ”On paljon sikatiloja, jotka eivät ole voineet lyhentää lainojaan moneen vuoteen. Eivät he pysty tekemään korjausinvestointeja. Jatkamaan pystyvät vain ne, joilla on paikat kunnossa. Sianlihan omavaraisuus laskee sen takia vielä 60 prosenttiin.”

    Pirilä kysyy, mistä kauppa sitten aikoo lihaa saada.

    Pirilä on pettynyt tuottajajärjestö MTK:n tekemään sikatalouden edunvalvontaan. Hän katsoo etujärjestön painotuksen olevan maidontuotannossa.

    Pirilä sanoo teurastamoiden ajaneen pieniä sikatiloja alas jo vuosia, mutta MTK heräsi tilanteeseen vasta tänä syksynä kaakkoissuomalaisen sikalan tuotantosopimuksen irtisanomisen myötä.

    Kriisituen määrä on sikatiloille yhteensä noin 8 miljoonaa euroa. Tuki on enintään 28 euroa emakkoa kohti sekä enintään 8 euroa lihasikaa ja nuorta siitossikaa kohti. Tuesta puolet maksetaan EU:n varoista ja puolet kansallisista varoista.

    Tukihaku on käynnissä. Lomake pitää palauttaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 18. joulukuuta.

    Tuure Kiviranta

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sikatilat
    kriisituki
    välikasvatus
    sikatalous
    maatalouden tuet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle