Yksittäisten viljan viejien saamat hyvät hinnat eivät yllätä. Suomen polkuhinnat on tiedetty pitkään, koko EU-ajan.
Kyse on siitä, ettei kotimaan ostajien kannata maksaa enempää, ei tarvitse. Turha kilpailla ja nostaa hintoja, heiluttaa venettä, kun kaikki pärjäävät parhaiten näin. Kaikille riittää pöydästä, paitsi viljanviljelijälle.
Syksyn sato oli sen verran iso, että viljaa tulee markkinoille runsaasti ennen kesää. Siilot on pakko saada tyhjiksi ennen uutta satoa. Ostajat tietävät sen, niin kauppa kuin viljaa käyttävä teollisuus.
Suurimman viljan viejän, Agrimarketin, ei kannata kilpailla hinnoilla, sillä se haittaisi tytäryhtiön Suomen Rehun neljän rehutehtaan myyntiä. Kotimaiset asiakkaat kuten myllyt ovat tyytyväisiä ja vientiäkin on kiva hoitaa, kun kate on kohdallaan.
Avena on samantapaisessa tilanteessa. Yhtiö hoitaa muun muassa Satarehun viljanhankintaa ja vie siinä ohessa viljaa ulos.
Olisiko aika kypsä viljelijöiden heräämiselle ja uudelle osuuskunnalle? Sata vuotta sitten perustettiin osuuskuntia turvaamaan kohtuulliset hinnat tuottajille. Sen jälkeen yhteistoiminta on hiipunut, kun kauppa on hoitanut markkinoinnin eikä viljelijän ole tarvinnut vaivautua.
Tuottajajärjestö on puun ja kuoren välissä. Rehuviljan kotimaisessa kaupassa kyse on ensi sijassa alan sisäisestä tulonjaosta vilja- ja karjaväen kesken. Kumpienkin asiaa pitäisi ajaa.
Viljaväkeä ei parane sivuuttaa, sillä pääosa tiloilta myytävästä viljasta jää sille tielle. Vilja-alan yhteistyöryhmän marraskuun viljataseen mukaan tiloille palautuu rehuina karkeasti joka neljäs myyty viljakilo.
VEIKKO NIITTYMAA