• Joka viides sikatila on lopettanut kahdessa vuodessa, tahdin arvioidaan edelleen kiihtyvän

    Sikatilojen investointisuunnitelmat painottuvat porsas- ja yhdistelmätiloille.
    Lihasikaloiden pitäjien jatkamishalukkuus on vähentynyt enemmän kuin porsas- tai yhdistelmäsikaloiden, joten porsaille ei välttämättä löydy ottajaa.
    Lihasikaloiden pitäjien jatkamishalukkuus on vähentynyt enemmän kuin porsas- tai yhdistelmäsikaloiden, joten porsaille ei välttämättä löydy ottajaa. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Lihantuotanto
    13.8.202206:00
    Satu Lehtonen

    Sikatilojen määrä on vähentynyt vauhdilla. Kahdessa vuodessa viidennes tiloista on lopettanut tuotannon.

    Tänä vuonna väheneminen on kiihtymässä 12 prosenttiin, Kantar TNS Agrin Maatilojen kehitysnäkymät -tutkimuksessa arvioidaan.

    Tutkimusaineisto koostui yhteensä 297 sikatilasta ja siihen liittyvät kyselyt tehtiin helmi‒maaliskuussa. EU:n hintaseurannan mukaan sianlihan hinta on viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden heinäkuuhun noussut Suomessa lähes 35 prosenttia, joten osalla tuottajista ajatukset kannattavuudesta ovat saattaneet muuttua.

    Alkuvuonna tuottajien suunnitelmat kertoivat, että sikatilojen määrän lasku on kiihtymässä. Tämän vuoden laskuksi arvioitiin 12 prosenttia ja kahden seuraavan vuoden vähenemäksi 15 prosenttia vuodessa.

    Sikatiloja oli viime vuonna keskimäärin 840. Tämän vuoden määrä on 740.

    Noin joka toisella tilalla on emakoita ja joka toisella pääsuuntana on lihasian teuraskasvatus.

    Viime vuonna sianlihaa tuotettiin sama määrä kuin edellisvuonna, 176 miljoonaa kiloa. Tuotantoennuste tälle vuodelle on 172 miljoonaa kiloa.

    Sikatilojen kuva tilansa kannattavuudesta ja sen näkymistä oli kevään kyselyssä heikko. Se vaikuttaa jatkamishalukkuuteen.

    Vuoteen 2027 jatkavia sikatiloja on kyselyn mukaan 410 ja ainakin vuoteen 2030 jatkavia 330.

    Lihasikaloiden jatkamishalukkuus on vähentynyt enemmän kuin porsas- tai yhdistelmäsikaloiden. AB-tukialueella jatkamishalut ovat heikommat kuin C-tukialueella.

    Viime vuonna sikatiloilla oli emakoita yhteensä 81 400. Kevään kyselyn perusteella Kantar arvioi, että emakkomäärä on vuonna 2027 alle 69 000 ja vuonna 2030 noin 67 000.

    Tuotannon vähenemistä loiventaa porsastuotoksen nousu emakkoa kohti. Kun se otetaan huomioon, sianlihan tuotanto olisi vuosina 2027‒2030 noin 155 miljoonaa kiloa vuodessa.

    Suurimpana pullonkaulana on puute lihasikapaikoista. Lihasian kasvatushalukkuuden perusteella tuotanto jäisi 143 miljoonaan kiloon vuonna 2027 ja 137 miljoonan kiloon vuonna 2030.

    Sikatilojen investointisuunnitelmat painottuvat porsas- ja yhdistelmätiloille.

    Usein ne ovat peruskorjaustyyppisiä, esimerkiksi porsitushäkkien poistoja, harvemmin sikamäärää lisääviä.

    Hankkeiden toteutumisen todennäköisyys on kasvanut, mutta samalla on myös lisääntynyt niiden riippuvuus investointituen saamisesta.

    Investointien esteeksi koetaan aiempaa yleisemmin heikko kannattavuus, epävarmuus tulevasta ja tukipolitiikka.

    Lue lisää:

    Tuottajahintojen nousu pelastaa juuri investoineita tiloja – tarkistuksia hintoihin tarpeen tehdä vielä syksyllä

    Lihantuotannon määrä Suomessa laskee, mutta siipikarja räpiköi vastavirtaan – Kiinan sianlihantuotanto otti jättiharppauksen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys