• Hallitus kaavailee lisäaikaa maaseutuyritysten koronatuen hakuun – myös tukirajoja muutettaisiin

    Muutoksen jälkeen alkutuotannon ja maaseutuyritysten koronatuissa olisi samat ehdot. Haut päättyisivät myös samaan aikaan.
    Esimerkiksi maatilan yhteydessä toimiva teurastamo voi hakea maaseudun yritysten koronatukea. Kuvituskuva.
    Esimerkiksi maatilan yhteydessä toimiva teurastamo voi hakea maaseudun yritysten koronatukea. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    10.12.202017:40
    Juhani Reku

    Maaseutuyrityksille suunnatun väliaikaisen koronatuen hakuaikaa aiotaan jatkaa puolella vuodella. Samalla tuen enimmäis- ja vähimmäismääriin kaavaillaan muutosta.

    Ministeriö on lähettänyt asiasta kiireellisen lausuntopyynnön sidosryhmille.

    Tällä hetkellä voimassa olevan asetuksen mukaan haku päättyy 31. joulukuuta. Maa- ja metsätalousministeriö aikoo jatkaa asetuksen voimassaoloa 30. kesäkuuta asti.

    Tuen alarajaa esitetään laskettavaksi tämänhetkisestä 5 000 eurosta 2 000 euroon. Yläraja puolestaan nostettaisiin 10 000 eurosta 80 000 euroon.

    Asetusmuutoksen jälkeen maaseutuyritysten tuen ehdot ja hakuaika olisivat samat kuin alkutuotannon väliaikaisessa tuessa. Sen ehtoihin vastaavat muutokset tehtiin jo joulukuun alussa.

    Maaseudun yritysten väliaikainen tuki on tarkoitettu maatilojen yhteydessä harjoitettavaan yritystoimintaan sekä alle kymmenen henkilöä työllistäville yrityksille, jotka jalostavat ja myyvät maataloustuotteita. Tukea voi saada 80 prosenttia hakemuksessa esitetyistä hyväksytyistä menoista.

    Artikkelin aiheet
    maaseutuyritykset
    koronatuki
    Maa- ja metsätalousministeriö
    asetusmuutos
    alkutuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle