• Okran konekentällä jylisee uutuuksia – järkälemäisessä John Deeressä 18 litran ja lähes 600 kilowatin moottori

    Pyysimme pariltakymmeneltä konealan toimijalta tietoja esille tulevista uutuuksista, ja haaviin kertyi runsaat 50 enemmän tai vähemmän ensi kertaa nähtävää konetta.
    Okran konekentältä voi bongata tänä vuonna uutuuksia. Kuva vuoden 2012 Okra-messuilta.
    Okran konekentältä voi bongata tänä vuonna uutuuksia. Kuva vuoden 2012 Okra-messuilta. Kuva: Marita Waenerberg
    Maatalous|Maatalouskoneet
    4.7.202318:00
    Veikko Niittymaa

    Okra-messut ovat monen muun ohella koneuutuuksien esittelytilaisuus, vaikka isot valmistajat siirtävät tärkeimpien uutuuksien esittelyä marraskuussa pidettäville Agritechnica-messuille Hannoveriin.

    Traktoreissa uutuuslista on lyhyt. Valtra tuo nähtäville jo tovin myynnissä olleen Q-sarjan. Sisarmerkki Fendt esittelee Q-sarjan kanssa rinnakkaisen Fendt 728 Gen7:n ja Massey-Fergusonilla on oma 8-sarjansa. 7,4 litran moottori tulee Nokialta ja portaaton voimansiirto Fendtiltä Saksasta. Yksityiskohdat erottavat brändit toisistaan.

    New Hollandin uusi puintikela.
    New Hollandin uusi puintikela. Kuva: New Holland

    Puimureita parannellaan hissun kissun. Massey-Fergusonin pienin Aktiva 7342 sai uuden ohjaamon ja sähköisesti kytkevän koneiston.

    Sampo-Rosenlewin pienempään Comia-sarjaan on tulossa isolla viljasäiliöllä varustettu versio. Kone ei ehdi Okraan, mutta säiliö on nähtävänä.

    New Holland on hakenut parannusta puintikelaan. Isoihin malleihin saa lisävarusteena Ultra Flow’ksi ristityn kelan, jossa varstat on porrastettu, minkä luvataan tehostavan puintia etenkin kosteissa oloissa. Ratkaisun pitäisi tasoittaa pyörimistä ja säästää polttoainetta.

    John Deeren ajosilppuri 9600i.
    John Deeren ajosilppuri 9600i. Kuva: John Deere

    Claas julkaisi Okran alla CEMIS 1200 älyterminaalin, joka tarkentaa automaattiohjausta sekä parantaa työkoneiden ohjausta isobus-väylän kautta. Vakiona on 15 sentin ajotarkkuus, ja lisähinnalla päästään aina kahteen senttiin.

    Witraktorin osastolla lienee näyttelyn tehokkain maatalouskone. John Deeren järkälemäisessä 9600-ajosilppurissa on 18 litran ja lähes 600 kilowatin moottori. Pikkuveli 8300 on kolmanneksen hillitympi.

    Deeren StarFire 7000 käyttää GPS:n ja venäläisten Glosnassin lisäksi eurooppalaisen Galileon ja kiinalaisen Beidoun satelliitteja, minkä luvataan tarkentavan paikannusta. Huippuversio SF-RTK saa korjausignaalin satelliitista, mikä takaa 2,5 sentin tarkkuuden sekä 5 vuoden toistettavuuden.

    Pienkuormaimille on yhä enemmän kysyntää ja markkinoita, mikä näkyy Okran kentällä. Sähköisiä uutuuksia on Norcarilla, Avant Tecnolla ja Schäfferillä.
    Pienkuormaimille on yhä enemmän kysyntää ja markkinoita, mikä näkyy Okran kentällä. Sähköisiä uutuuksia on Norcarilla, Avant Tecnolla ja Schäfferillä. Kuva: Norcar

    Kurottajista voi mainita Tomas Kjelmannin edustamat kaksi Dieciä, ahtaisiin paikkoihin mahtuvan 20 Agrin sekä järeän Agri Plus 42.7 Evon. Niiden rinnalle on tuotu hollantilaisen Peeters Groupin 2,7 tonnia nostava pienkuormain Pitbull Compact.

    Avant on parannellut myös polttomoottorilla käyvää keskikoon sarjaa uusilla 528- ja 640-malleilla.

    Pienkuormaimille on yhä enemmän kysyntää ja markkinoita, mikä näkyy Okran kentällä. Sähköisiä uutuuksia on Norcarilla, Avant Tecnolla ja Schäfferillä. Schäfferissä on 27 kilowattitunnin akku ja kotimaisilla kilpailjoilla puolet siitä. Nostokorkeutta on 2,8–2,9 metriä.

    Fendtin Rotana 130F Combi-yhdistelmäpaalain.
    Fendtin Rotana 130F Combi-yhdistelmäpaalain. Kuva: Fendt

    Paalainuutuuksia on useilla valmistajilla ja enemmänkin olisi, jos Claasin muuttuvakammioinen Variant 585 RC ehtii mukaan.

    Irlantilainen McHale on parannellut Fusion-pyöröpaalaimiaan. Muuttuvakammioinen Vario Plus tekee 60 sentistä 168 sentiin yltäviä heinäpaaleja. Fendtiltä näyttelyssä on Rotana 130F Combi-yhdistelmäpaalain muovisidonnalla.

    Järeää kalustoa edustaa Kronen viidennen sukupolven Big Pack -kanttipaalain 1290 HDP.

    Weckmanin 16 tonnin perävaunussa on hydraulisesti nouseva takalaita.
    Weckmanin 16 tonnin perävaunussa on hydraulisesti nouseva takalaita. Kuva: Valmistaja

    Lyckegård kasvattaa luomuun tarkoitettua työkonekatrasta ja antaa ensimaistiaisia uudesta SMS-rikkaäkeestä. Kolmen metrin proto on Okrassa ja sarjakoneita saadaan ensi vuonna. Ranskalainen Suire tekee järeää rikkaäestä, jossa on pyörivät terät. Kylvökalusto laajenee Espanjalaisen Aguirre yksinkertaisilla kylvöäkeillä.

    Peräkärryjä valmistava Weckmann on kuunnellut asiakkaita. 16 tonnin yleisperävaunun saa taas hydraulisella takalaidalla ja 18 tonnin perävaunuun on palautettu hydraulisesti jousitettu vetoaisa.

    Witraktor on ottanut myyntiin englantilaisen Bailey Trailerin perävaunut. Okrassa nähdään järeä viljakärry sekä kolmiaskelinen kuljetuslavetti.

    Puskuvaunukin kiinnostaa. Saksalainen Krampe aloitti valmistuksen ja vaunu on nähtävänä Agrimaan tontilla.

    SMS-proto on esillä Okrassa.
    SMS-proto on esillä Okrassa. Kuva: Valmistaja

    Viherkesannot ovat osa cap-uudistusta ja nurmen murskaimille odotetaan markkinoita. Kjellman tuo Nobilin murskaimia ja Witraktor puolestaan tarjoaa Bombardin tuotteita. Hankkijan edustamaan Spearheadin Multicut Prolineen on tehty pikkumuutoksia.

    Hankkija otti myyntiin Perfectin ammattitason hinattavan kelamurskaimen. Työleveys säätyy alle kolmesta metristä 4,5 metriin. Kronos puolestaan on sovittanut 6,1 metriin yltävän puomimurskaimen.

    Krampen uusi puskuvaunu.
    Krampen uusi puskuvaunu. Kuva: Valmistaja

    Multiva tarjoaa lisävarusteena sähköistä syöttöä kylvölannoittimiin, jolloin lannoitusta voidaan ohjata täsmäviljelyn opein. Syöttölaitetta on parannettu, mistä on etua piensiemenillä. Multivan isoissa äkeissä on erittäin isot yksittäiset kannatuspyörät, minkä luvataan tasaavan työsyvyyttä.

    Horschin suurten tilojen Serto-kylvölannoitin nähdään ensimmäisen kerran Suomen näyttelyssä. Valmista tulee 10 tai 12 metriä kerta-ajolla.

    Väderstad on muuttanut lautasmuokkain-Carrierin lautasten akselit kääntyviksi, jolloin maa muokkaantuu entistä paremmin matalaan ajettaessa.

    Antti-Teollisuus esittelee Dustexiksi ristityn syklonin, joka poistaa pölyä ja roskia. Samantapainen on myös Mepulla. Uunipuolelle tulee 800 kilowatin kaasukattila ja 650 kilowatin öljykattila.

    Multiva tarjoaa lisävarusteena sähköistä syöttöä kylvölannoittimiin.
    Multiva tarjoaa lisävarusteena sähköistä syöttöä kylvölannoittimiin. Kuva: Valmistaja
    Lisää aiheesta
    • Kuva edellisiltä Okra-messuilta 2019.

      Maatalouskoneet | Pilaako kaatosade Okra 2023 -maatalousmessut? "Tsunamiinkin on varauduttu”

    • Helposti kierrätettäviä kuppeja on nähty esimerkiksi vuoden 2022 jääkiekon MM-kisoissa ja <strong id="strong-f4cb85350552b5121acda0acc4f25f7e">Teemu Pukin</strong> Norwich Cityn jalkapallo-otteluissa.

      Ympäristö | Okrassa hörpitään kahvia muovittomista mukeista − miksi ihmeessä mukeista ei löydy näyttelyn vuosilukua?

    • Heli’s Oxford -jalostuslampolastta lähtee oxford down -rotuisia lampaita Okra-näyttelyyn.

      Maatalous | Lempeät mustanaamat matkaavat maatalousnäyttelyyn Heli Rosvallin lampolasta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Okra-messut
    maatalouskoneet
    traktori
    John Deere
    Fendt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta