• YM:n lantaohje ei auta maatiloja

    Jätevedenpuhdistamot eivät suostu ottamaan vastaan nauta- ja sikatilojen lantaa.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    17.10.201210:00
    MT toimitus

    Ympäristöministeriö ohjeisti perjantaina lantaloiden täyttymisestä kärsiviä tiloja tiedustelemaan esimerkiksi jätevedenpuhdistamoista, voisivatko ne ottaa lantaa käsiteltäväkseen.

    MT teki saman kysymyksen kymmenelle eri puolilla maata sijaitsevalle jätevedenpuhdistamolle. Yhdelläkään vastanneista puhdistamoista lantaa ei oteta vastaan.

    ”Ympäristölupamme ei mahdollista eläinperäisten lietelantojen vastaanottoa”, toteaa Kaakkois-Suomessa jätevesien käsittelystä vastaavan KSS Energia Oy:n johtaja Markku Tommiska .

    Varsinais-Suomen elykeskuksen ylitarkastaja Mikko Jaakkola arvioi, että monilla tiloilla lantaloiden laajentaminen on väistämättä edessä.

    Hänen mukaansa vaikea sää oli laukaiseva tekijä, joka toi esiin pinnan alla kyteneen ongelman.

    ”Monilla tiloilla esimerkiksi tilojen pesuun käytetään runsaasti vettä, mikä lisää lantalaan päätyvän tavaran määrää. Lantavarastoja ei ole välttämättä mitoitettu riittävän suurelle määrälle.”

    Artikkelin aiheet
    ympäristöministeriö
    lantaohje
    jätevedenpuhdistamo
    maatila
    ympäristölupa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle