• PÄIVITETTY/Etelä-Pohjanmaalla pahin ohi, tulvavedet laskevat hitaasti

    Etelä-Pohjanmaan tulvissa pahin näyttää olevan ohi, kertoo tulvavastaava Tuuli Saari Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta. Jokien vedenpinnat kääntyivät jo yön aikana laskuun, mutta vesi laskee kuitenkin hyvin hitaasti.
    Kuva: Mirja Koivisto / Tarina Kuva
    Maatalous
    8.10.201215:01
    MT toimitus

    Esimerkiksi Kyrönjoella kestää pitkään, ennen kuin vesi laskee normaalitasolle, Saari sanoo. Ilmajoella vettä on vielä yli tulvarajan, minkä vuoksi vettä johdetaan edelleen pengerrysalueille.

    ”Pengerrysalueilla on valtavat määrät vettä. Vesi pumpataan myöhemmin takaisin jokeen, mistä syystä veden pinta Kyrönjoessa on pitkään korkealla.”

    Pahimmalla tulva-alueella Kauhajoella veden pinta on laskenut 41 senttiä viikonvaihteen huippulukemista, kertoo päällystöpäivystäjä Harri Setälä Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. Kauhajoella vesi vaurioitti pariakymmentä asuinrakennusta, ja kymmenkunta tietä on edelleen tulvan vuoksi poikki.

    Tulvien arvioidaan helpottuvan myös Satakunnassa, sillä isoja sateita ei ole näköpiirissä. Jonkin verran sataa vielä, mutta se ei riitä ylläpitämään tulvaa, Suomen ympäristökeskuksesta arvioidaan.

    http://www.ymparisto.fi

    Artikkelin aiheet
    Etelä-Pohjanmaan tulva
    tulvat
    Kyrönjoki
    Kauhajoki
    ely-keskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle