• Viljelykasvit voi tallentaa Vipuun jo helmikuussa

    Sähköiseen tukihakuun valmistautumisen voi aloittaa tänä vuonna huomattavasti aikaisemmin kuin viime vuosina. Kun viljelysuunnitelmat ovat valmiina, tiedot voi tallentaa tukihakua varten Vipu-palveluun jo helmikuun toisella viikolla.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    18.1.201311:50
    MT toimitus

    Omien tietojen tallentamisen Vipu-palveluun voi aloittaa tänä huomattavasti edellisvuosia aiemmin. Palvelu avautuu 6. helmikuuta, jolloin sinne voi ryhtyä syöttämään tietoja lohkoilla ensi kesänä viljeltävistä kasveista.

    Myös karttaliittymä avautuu samana päivänä. Karttaliittymässä voi tehdä viime vuosien tapaan korjauksia peruslohkojen rajoihin.

    Kotieläintuista tulevat ensi kertaa sähköisesti haettaviksi uuhipalkkio ja uuhipalkkion lfa-lisä sekä kansallinen uuhituki. Niiden sähköinen haku on auki 6.2.–28.2.

    Uuhitilat, jotka hakevat uuhipalkkiota ja -tukea sähköisesti, voivat uuhien tilallapitoaikana palauttaa sähköisesti myös muutoslomakkeen 124.

    Myös kansallisten kotieläintukien ennakoita on ensimmäistä kertaa mahdollista hakea sähköisesti. Niiden sähköinen haku on auki 6.2.–22.3.

    Varsinainen viljelijätukien päätukihaku avautuu kuitenkin entiseen tapaan maaliskuun puolivälin jälkeen. Tukihaku on Vipu-palvelussa avoinna 19.3.–30.4.

    Vipu-palvelun osoite:

    https://vipu.mavi.fi

    Palveluun voi kirjautua verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmennetta käyttäen.

    Lomakkeen 405 voi tulostaa netin lomakepalvelusta:

    http://www.suomi.fi

    Artikkelin aiheet
    Vipu-palvelu
    tukihaku
    viljelykasvit
    maa- ja metsätalous
    kotieläintuet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle