• Hanhipaimenia, dronekarkotusjärjestelmä, äänikarkotin, hanhipeltoja ‒ valkoposkihanhien kevätmuuttoon varautuminen on idässä alkanut

    Muuttoreitin äkkinäiseen siirtymiseen lännemmäksi on tehty varautumissuunnitelma.
    Viime keväänä hanhien karkotukseen kokeiltiin täysautomaattista lasersäteitä ampuvaa linnunkarkotinta, kuvassa laitetta kasataan Kiteellä.
    Viime keväänä hanhien karkotukseen kokeiltiin täysautomaattista lasersäteitä ampuvaa linnunkarkotinta, kuvassa laitetta kasataan Kiteellä. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Maatalous
    28.4.202207:54
    Sari Penttinen

    Valkoposkihanhien kevätmuuttoon varautuminen on ollut massiivisempaa kuin koskaan aiemmin Itä-Suomessa.

    Lajivahinkokoordinaattori Mika Pirinen Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta sanoo olevansa tyytyväinen valmistautumiseen ja varautumiseen.

    ”Viljelijöille ja viranomaisille on pidetty koulutuksia sekä infoja, muuton etenemistä seurataan 100 satelliittihanhen avulla ja kokeilussa on myös uusia karkotusvälineitä.”

    Viime vuonna Tohmajärvelle palkattiin hanhipaimenia, joiden tehtävänä oli hätistää ennakkoon sovitun alueen nurmilohkoilta hanhet pois. Tänä vuonna hanhipaimenia on tulossa myös Liperiin, Pirinen kertoo.

    Myös hanhipeltoja on tulossa Tohmajärven lisäksi Kiteelle ja Liperiin.

    Pirisen lisäksi hanhiasia työllistää joukon muitakin viranomaisia ja esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen hanhipeltotutkimus jatkuu.

    Rauhoitettujen valkoposkihanhien karkottamiseen on vuosien saatossa kokeiltu erilaisia vempeleitä poikkeuslupien sallimissa rajoissa. Kun hanhien kevätmuutto ensimmäisinä vuosina alkoi siirtyä Venäjän Karjalasta Suomen puolelle, hanhia yritettiin karkottaa peltolohkoilta linnunpelättimillä.

    Pelättimet eivät ole enää vuosiin hetkauttaneet massiivisia hanhiparvia. Tänä keväänä hanhia yritetään hetkauttaa ja karkottaa muun muassa Liperissä äänikarkottimella. Tohmajärven Valkeasuolle tulee kokeiluun autonominen dronekarkotusjärjelmä.

    Vaikka varautuminen on ollut mittavampaa kuin koskaan aiemmin, Pirinen kertoo miettineensä erityisesti tänä keväänä viljelijöiden vaikeaa taloustilannetta ja hanhien kevätmuuttoa. ”Voiko tämän kevään muutto olla se kevät, joka katkaisee kamelin selän?”

    Yksi erityistä huolta aiheuttava asia on lintuinfluenssa. ”Lintuinfluenssatilanne on ollut paha valkoposkihanhien talvehtimisalueilla. Esimerkiksi Skotlannissa talvehtivista hanhista tauti tappoi kolmanneksen. Tautiin varaudutaan yhteistyössä Ruokaviraston kanssa.”

    Näköpiirissä ei ole, että hanhien muuttoreitti siirtyisi keskemmälle tai lännemmäksi Suomea. ”Toki muuttoreitin siirtyminen on mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä. Pohjois-Karjalan ja Parikkalan vahvasti nurmivaltaisilla peltoaloilla ovat vetovoimaisia lintujen näkökulmasta.”

    Lue lisää:

    Katso video: Tällaista on hanhia pelloilta pois paimentavan Emmi Piiroisen työ – aamuvuoro alkaa kolmelta, käsilaserit ovat vielä jumissa postissa

    Karkottaako laser valkoposkia vai ei? Lintujen muutto on käynnistynyt ja muutamien päivien kokemukset laserista eri puolilta Keski-Karjalaa ovat kahtalaiset

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen