• Vaalan juustolassa toimitusjohtajakin hyppää tarvittaessa tuotantolinjalle

    Pienessä yrityksessä kaikkien työntekijöiden on osattava lähes kaikkea.
    Toimitusjohtaja Pirkko Suhonen joutui itsekin tuotantolinjalle töihin, kun työntekijöitä oli sairaana.
    Toimitusjohtaja Pirkko Suhonen joutui itsekin tuotantolinjalle töihin, kun työntekijöitä oli sairaana. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    11.2.201606:00
    Suvi Jylhänlehto

    VAALA

    Juustoleipä on kainuulaisille sitä, mitä monet muut kutsuvat leipäjuustoksi. Edes Vaalan kunnan loikka Kainuusta Pohjois-Pohjanmaalle ei muuttanut yhtiön päätuotteen nimeä. Haapalan juustoleipä on ja pysyy.

    Lähiseudun maidosta jalostuu herkku, jota kelpaa nautiskella hillan – tai lakan, muuraimen tai valokin – kera.

    ”Alkuperäinen tapa on juuri tuo”, Vaalan juustolan toimitusjohtaja Pirkko Suhonen sanoo valokuvaajalle, joka paloittelee juuston kahviinsa ja lipittää palaset lusikalla.

    Suhonen uskoo, että suomalaisella juustoleivällä on tulevaisuus, vaikka juustobisnes onkin murroksessa. Halpuutettu juusto voi rajoittaa hinnan perässä juoksevien kuluttajien kiinnostusta erikoisjuustoihin.

    ”On keksittävä uusia käyttötapoja ja kohderyhmiä. Juustoleipä sopii esimerkiksi salaattijuustoksi kuutioina.”

    Kotimainen perinneherkku korvaisi hyvin esimerkiksi feta- tai mozzarellajuuston.

    Vaalan juustola käyttää vuodessa noin neljä miljoonaa litraa maitoa, joka tulee Valion osuuskunnan tiloilta Vaalasta, Puolangalta ja Siikalatvan Kestilästä.

    3 000 asukkaan Vaalassa juustola on merkittävä teollinen työnantaja. Noin 20 työntekijästä 15 työskentelee tuotannon puolella.

    ”Jos on kiirettä, kaikkien on osattava tehdä monenlaisia töitä”, Suhonen toteaa.

    Viime viikolla flunssakausi oli kaatanut seitsemän työntekijää sairastuvalle. Sen vuoksi Suhosenkin piti hypätä pakkauslinjalle töihin.

    ”Sen verran yksinkertaiseen työvaiheeseen, ettei toimitusjohtaja pilaa tuotantoerää”, Suhonen naureskelee.

    Artikkelin aiheet
    Vaala
    juustola
    juustoleipä
    elintarviketeollisuus
    pienyritys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle