• Palkittu Saloniemen Juustola uskoo luomuun

    Maatalous
    26.11.201415:00
    Maija Ala-Siurua

    Luomuyrittäjä Riitta Saloniemi kannustaa pientuottajia ja maaseudun perheyrityksiä uskomaan itseensä ja tuotteisiinsa.

    Hän luottaa, että makuelämyksiä tarjoavien tuotteiden valmistajia tarvitaan, koska ”bulkkia on jo joka paikassa”.

    Saloniemi tekee kuten puhuu. Hän luotsaa Laitilassa yhdessä puolisonsa Jounin kanssa Saloniemen Juustolaa, jonka Luomuliitto valitsi eilen vuoden luomuyritykseksi.

    Valinta julkistettiin Seinäjoella valtakunnallisilla luomupäivillä.

    Saloniemen Juustola valmistaa 25:tä erilaista juustoa suomenkarjanlehmien ja suomenvuohien maidosta. Tilalla on kuttuja 120 ja lehmiä 20.

    Juustot myydään suoraan kauppoihin, ja niitä on myynnissä pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa noin 40 kaupassa.

    Saloniemet ovat pitäneet tilaa vuodesta 1998 ja luomussa se on ollut vuodesta 2012.

    ”Luomutuotannossa hankalinta on ollut oman päätöksen tekeminen”, Riitta Saloniemi kertoo.

    Erityisesti juustolan kohdalla byrokratia hirvitti, kun ei ollut toista luomujuustolaa, josta kysyä neuvoja.

    Lisäksi juustot tekivät kauppansa hyvin tavanomaisina ja ympäriltä varoiteltiin, ettei luomu tarjoa niille mitään lisäarvoa.

    Toisin kävi. Kuluttajat ostavat ja arvostavat Saloniemen juustoja entistä enemmän nyt, kun niissä on luomuleppäkerttumerkki pakollisen EU:n luomumerkin lisäksi.

    ”Merkillä kerromme, että rehuja myöten kotimainen luomutuotanto on meille sydämen asia.”

    Saloniemi näkee luomun tulevaisuuden valoisana mutta työntäyteisenä.

    Luomuketjun moneen kertaan tunnistettu ongelma on, etteivät kysyntä ja tarjonta kohtaa. Esimerkiksi monet kaupunkilaiset perheenäidit haluaisivat ostaa luomulihaa, mutta kaupassa se on kallista.

    Lihaa suoraan myyvät tilat puolestaan sijaitsevat liian kaukana kaupungeista, Saloniemi kertaa.

    Hänen mielestään tuottajillakin on opettelemista, jotta ongelmia saadaan ratkottua.

    Luomutuotantoa harkitsevia hän kannustaa tekemään itse laskelmat ja hankkimaan tietoa, muiden vietävissä ei pidä olla.

    ”Luomuun on itse uskottava. Jos et ole valmis panostamaan siihen, ei voi menestyä ja saada toimintaa kannattavaksi.”

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Saloniemen Juustola
    luomutuotanto
    Laitila
    Riitta Saloniemi
    juustonvalmistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle