• Vanheneminen pelottaa – ”Hoidetaanko meitä ihmisiäkin vielä kuin kaltoin kohdeltua karjalaumaa”

    Paperilla sote-uudistus voi näyttää kovinkin mallikkaalle, mutta käytännössä se ei tuota muuta kuin pahaa mieltä, kirjoittaa Suomalaisen Maaseudun avustaja Anne Anttila.
    Kuva: Anne Anttila
    Maatalous|Yhteiskunta
    19.3.202417:19
    Kolumni
    Anne Anttila

    Sote-uudistuksen myötä perusturva horjuu pahemman kerran ja ihmiset erotetaan jopa läheisistään.

    Jo alkuvaiheessa on syytä painottaa, että tämä ei ole poliittinen kannanotto. En ole myöskään alan asiantuntija, joten ajatukseni pohjautuvat vain omiin sekä kentältä tulleisiin näkemyksiin.

    Yksinkertaisesti ilmaistuna voidaan sanoa, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on mennyt pahemman kerran pieleen.

    Hyvinvointialueet ovat kriisissä, rahat loppu ja palveluita ollaan keskittämässä suuriin yksikköihin. Entiset, hyvin toimineet keskussairaalat ja pienissä kunnissa tarpeellisiksi osoittautuneet terveysasemat muuttuvat vain läpikulkupaikoksi.

    Samalla hoitoa tarvitsevat ihmiset ovat muuttuneet rahtitavaraksi. Jos palvelua ei löydy kotikunnan yksiköstä, kelataksit nappaavat kyytiinsä ja kiikuttavat pitkin poikin Suomea. Ei ole halpaa lystiä tämäkään.

    Tiedän tapauksen, jossa vakavasti sairas emäntäihminen pääsi hoitoon satojen kilometrin päähän naapurimaakuntaan ja vastaavasti samasta suunnasta tuotiin asiakas emännän kotipitäjään.

    Paperilla sote-uudistus voi näyttää kovinkin mallikkaalle, mutta käytännössä se ei tuota muuta kuin pahaa mieltä.

    Uudistuksen suurimpia kärsijöitä ovat jo ennestään heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.

    Edistykselliseksi mainostettu uudistus on erinomainen esimerkki sekavasta hallintohimmelistä, josta on muodostumassa vuosituhannen puhallus.

    Kun ympärille on kasattu suuripalkkaisten pomojen verkosto, on täysin selvää, ettei raha riitä enää kentälle.

    Näin keski-iän paremmalle puolelle pyyhältäneenä toimittajana olen alkanut pelkäämään.

    Kun valtaa pitävät eivät hallitse arkijärjen käyttöä, varsinkin ikääntyvien ihmisten perusturva on suuressa vaarassa.

    Omaishoitajana voin pitää huolta omista vanhemmistani, mutta entä siinä vaiheessa kun tulen itse vanhaksi ja sairaaksi? Tästä syystä pelkokerroin on todella korkealla.

    Nykyinen malli ei takaa sitä, että hoito ja huolenpito ovat sidottuja maalaisjärjellä varustettuun inhimillisyyteen.

    Kun taustalla on soten kaltainen sotku ja vallan huipulla ahneutta, herää kysymys, hoidetaanko meitä ihmisiäkin vielä kuin kaltoin kohdeltua karjalaumaa.

    Anne Anttila

    Kirjoittaja on maatalon tyttö ja media-alan moniottelija

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle