• Elykeskus kielsi lannoitteiden kuljetukset painorajoitetulla tiellä

    Lannoitteet piti purkaa yli seitsemän kilometrin päähän tilasta.
    Lannoitteet on kuljetettava kuorman purkupaikalta tilalle traktorikyydillä.
    Lannoitteet on kuljetettava kuorman purkupaikalta tilalle traktorikyydillä. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    25.4.201808:00
    Juhani Reku

    Maitoauto saa käyttää painorajoitettuja teitä vaikka sen paino ylittäisi tielle asetetun rajoituksen. Samoin on teuraseläinkuljetusten laita.

    Sen sijaan muiden kuljetusten kohdalla voikin käydä niin, että lupaa painorajoitetun tien käyttöön ei heltiä.

    Näin on käynyt ainakin eteläsavolaisten tilojen lannoitekuljetuksille. Ne eivät ole Etelä-Savon elykeskuksen tulkinnan mukaan sellaisia välttämättömiä kuljetuksia, joita yleisille teille asetetut painorajoitukset eivät koskisi.

    Esimerkiksi ristiinalaisen viljelijän Marko Piispasen tilaamat lannoitteet oli pakko purkaa tiistaina puolen päivän aikaan yli seitsemän kilometrin päähän tilasta.

    Sopiva purkupaikka kuormalle löytyi Hangastenmaan kylältä sijaitsevalta maatalousseuran kuivurilta, jonne kuorma purettiin pieksämäkeläisen Naaran Tiilikiidon autosta.

    Kylän kohdalla paikallistien päällystetty osuus päättyy ja 12 tonnin painorajoitus alkaa. Lannoitekuorma painaisi yksistään 10 tonnia, ja autokin tyhjänä 17,5 tonnia, kertoo kuljetusyrittäjä Janne Karjula.

    Piispasen kuuleman mukaan paikallisia kuljetusyrittäjiä on informoitu kattavasti painorajoituksista.

    "Heitä on varoiteltu, että tielle aiheutuvista vahingoista voi tulla yritykselle iso lasku."

    Toisaalta siinä on ollut virkamiesten välillä vaihtelua, mitä kukin on tulkinnut välttämättömäksi kuljetukseksi, Piispanen kertoo. Hänen tilaamansa polttoöljy oli jäädä tulematta, kun kuljettaja oli soittanut elyyn ja kysynyt, saako polttoainekuljetus ajaa painorajoitettua tietä.

    "Elykeskuksesta oli sanottu, että lupa voidaan myöntää, kun sitä haetaan kirjallisesti. Lupa olisi maksanut useita satoja euroja ja sitä olisi pitänyt odotella kolme päivää."

    Piispanen oli itsekin soittanut elykeskukseen, josta hänelle olikin annettu aivan toisenlaista tietoa. Hänelle vastannut virkamies oli kertonut, että polttoainekuljetus lasketaan välttämättömäksi kuljetukseksi eikä painorajoitus koske sitä.

    Koska kuljetusliike ei voinut kuljettaa Piispasen lannoitekuormaa tilalle asti, loppumatka jäi Piispasen itsensä harteille. Hän kertoo kuljettavansa ne tilalle traktorin peräkärryssä.

    "Arvioisin, että kolmella kuormalla ne saadaan ajettua", hän kertoo.

    Artikkelin aiheet
    elinkeinopalvelut
    liikenne
    maatalous
    painorajoitus
    Etelä-Savo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle