• Hukkakaurainenlajittelujäte poltettava

    Maatalous
    2.10.201316:00
    MT toimitus

    Hukkakauran saastuttamaa satoa pitää käsitellä niin, että se ei aiheuta hukkakauran leviämisen vaaraa.

    Laki hukkakauran torjunnasta määrää, että hukkakauraa sisältävä siementavaran puhdistus- tai lajittelujäte on ensisijaisesti poltettava. Se voidaan hävittää myös muulla tavalla, kunhan se ei aiheuta saastunnan vaaraa.

    Laki kieltää hukkakauran levittämisen myös muilla tavoin. Esimerkiksi hukkakauralohkolta peräisin olevan maa-aineksen kuljettaminen, säilyttäminen tai käsittely ei saa levittää hukkakauran siemeniä. Myös kotieläinten lanta voi lisätä leviämisriskiä.

    Hukkakauran saastuttaman siemenaineksen myynti ja markkinointi siemeneksi on lain mukaan kielletty. Kielto koskee myös saastuneen siemen tai hukkakauran saastuttaman maa-aineksen tai maanparannusaineen myyntiä ja markkinointia koristetarkoituksiin.

    Lisätietoa:

    Laki hukkakauran torjunnasta

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hukkakaura
    lajittelu
    polttaminen
    lainsäädäntö
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle