• Atria aloittaa muutosneuvottelut Nurmon leikkaamossa – syynä teurastus- ja leikkuumäärien vähentyminen

    Uudelleenjärjestelyiden seurauksena työn määrä voi vähentyä noin 50 henkilötyövuoden verran, Atria kertoo tiedotteessaan.
    Henkilöstön vähentämiset toteutuvat tämän vuoden aikana.
    Henkilöstön vähentämiset toteutuvat tämän vuoden aikana.  Kuva: null
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    27.3.202314:44
    Maija Ala-Siurua

    Atria käynnistää muutosneuvottelut Nurmon sikateurastamossa ja -leikkaamossa. Suunniteltujen uudelleenjärjestelyiden perusteena on tarve sopeuttaa laitoksen toimintaa vallitsevan markkinatilanteen mukaiseksi, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

    Atrian teurastus- ja leikkuumäärät ovat pienentyneet, koska sianlihan tuotanto ja kysyntä Suomessa on jonkin verran vähentynyt viime vuosina. Myös kysyntä vientimarkkinoilla on pienentynyt ja kysynnän vaihtelut kansainvälisillä sianlihamarkkinoilla ovat suuria.

    Muutosneuvottelut koskevat Nurmon sikateurastamon ja -leikkaamon koko henkilöstöä. Atrian mukaan uudelleenjärjestelyiden seurauksena työn määrä voi vähentyä noin 50 henkilötyövuoden verran.

    Henkilöstön mahdollinen vähentäminen on suunniteltu toteutettavaksi määräaikaisten työntekijöiden käyttöä vähentämällä ja sisäisin siirroin kuluvan vuoden aikana.

    Lisää aiheesta
    • Oikaistu liikevoitto putosi tammi-maaliskuussa selvästi vuoden takaisesta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Talous | Lihayhtiö Atrian tulos pysyi vakaana kohonneista kustannuksista huolimatta − liikevaihto kasvoi lähes 1,7 miljardiin

    • Lihan vienti Kiinaan on vähentynyt. Atrian kotimarkkinoilla joulumyynti jäi pienemmäksi kuin vuonna 2021.

      Lihantuotanto | Myyntihintojen nousu kasvatti Atrian liikevaihtoa ja nosti myös tuottajahintoja – ”Sekä kasvuun että tulokseen voimme olla tyytyväisiä”

    Artikkelin aiheet
    Atria
    Nurmo
    muutosneuvottelut
    sianliha
    työvoima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle