• Multavimmat lohkot näyttävät parhailta

    Kylvön jälkeen sadetta oli tiistaihin mennessä saatu vain kaksi milliä.
    Osa kauhavalaisen Harri Sippolan peltolohkoista pölisi tiistaina rutikuivina.
    Osa kauhavalaisen Harri Sippolan peltolohkoista pölisi tiistaina rutikuivina. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    13.6.201819:20
    Jukka Koivula

    Broilerintuottaja ja viljanviljelijä Harri Sippola Kauhavan Alakylästä toivoo sateita saapuviksi.

    "Keväthän tuli ihan yllättäen ja kylvöt tehtiin viikossa. Äitienpäivän sunnuntaina aloitettiin peltotyöt", Sippola kertoo.

    Sateisempina keväinä peltotöissä on vierähtänyt aikaa kahdesta kolmeen viikkoon.

    "Siinä mielessä oli helppo kevät, mutta kyllä maat ovat kuivuneet kasvukauden edetessä jo liikaa. Vettä on tullut kylvön jälkeen vain kaksi milliä, eikä vilja juurikaan kasva", viljelijä summaa.

    Sippolan 230 peltohehtaarilla kasvaa vehnää, ohraa ja rypsiä.

    "Lohkokohtaiset vaihtelut ovat olleet suuria. Lopulliseen satoon kyllä vaikuttaa maalajikin. Vaikuttaa siltä, että jotkin Alajoen multavat maat kestävät kuivuutta paremmin."

    Pitkittyneen kuivan jakson jälkeen multavimmat lohkot näyttävätkin parhailta.

    Näin kuiva ja kuuma kasvukauden alku on Kauhavalla poikkeuksellinen.

    "Olen asiasta puhunut vanhempien viljelijöiden kanssa, eikä yhtä helteistä ja kuivaa alkukesää muisteta menneiltä vuosilta."

    Artikkelin aiheet
    viljanviljely
    kuivuus
    Kauhava
    maatalous
    sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle