• Raisio lupaa lisätuloja maitotiloille

    Raisio lupaa rehukeksintönsä tuovan 81 miljoonaa euroa lisää rahaa maitoketjulle. Yhtiö toivoo Benemilk-rehuistaan vientituotetta.
    Raision tehdas.
    Raision tehdas. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    7.10.201416:30
    MT toimitus

    Raisioagrossa lasketaan, että kaikkien maitotilojen yhteenlaskettu maitotili kasvaisi 81 miljoonaa euroa vuodessa, jos kaikki tilat siirtyisivät käyttämään Benemilk-rehuja.

    Viime vuonna meijerit tilittivät tiloille yhteensä hiukan vajaan miljardi euroa. Raision laskelma olettaa, että hinnat säilyisivät ennallaan maitomäärän sekä rasva- ja valkuaispitoisuuksien kasvaessa.

    ”Benemilkin on todettu suomalaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa nostavan maitotuotosta keskimäärin 1,2 kiloa päivässä sekä rasvapitoisuutta 0,3 prosenttia ja valkuaista 0,05 prosenttia”, kertoi tutkimus- ja kehitysjohtaja Ilmo Aronen tiistaina Helsingissä.

    ”Jos kaikki Suomen lehmät söisivät Benemilk-rehua, Suomessa tuotettaisiin vuodessa 2,5 miljoonan rahkapurkin edestä enemmän valkuaista ja 20 miljoonan voikilon verran enemmän rasvaa”, lupasi markkinointijohtaja Timo Huhtamäki .

    Raisio kaavailee Benemilkistä vientituotetta. Venäjälle rehua on viety jo yli kuukauden ja tilauksia on tullut lisää. Pakotteet eivät estä rehukauppaa.

    Artikkelin aiheet
    Raisio
    benemilk-rehu
    maitotila
    rehuteollisuus
    vientituote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle