• Rauhoitettujen eläinten aiheuttamia vahinkoja korvataan ennätykselliset 4,7 miljoonaa euroa – valkoposkihanhien potti 3,4 miljoonaa euroa

    Rauhoitettujen eläinten tänä vuonna aikaansaamista tuhoista voi hakea korvausta jättämällä hakemus ely-keskukseen viimeistään 31.12.2021
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    3.9.202117:05
    Maija Ala-Siurua

    Erityisesti itäisen Suomen viljelysten riesa valkoposkihanhet aikaansaivat viime vuonna niin suuret tuhot, että niiden maksamiseen kului valtaosa rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen varatuista miljoonista. Ely-keskukset maksoivat viime vuonna ennätykselliset 4,7 miljoonaa euroa avustusta, määrästä 3,4 miljoonaa kului hanhivahinkojen korvaamiseen.

    Hanhituhojen lisäksi korvattiin noin miljoonalla eurolla maakotkien aiheuttamia porotalousvahinkoja. 400 000 eurolla maksettiin kalanviljelylaitoksille sääksen eli kalasääsken aiheuttamista menetyksistä, tiedottavat ympäristöministeriö ja Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukset tiedottavat.

    Valkoposkihanhet pilasivat viljelyksiä pääosin itäisessä Suomessa. Vahingoista 60 prosenttia tapahtui Pohjois-Karjalassa ja 23 prosenttia Kaakkois-Suomessa.

    Pohjois-Karjalassa ely-keskus sai viime vuotta koskevia vahinkohakemuksia 101 ja ne käsittivät yhteensä 2 350 hehtaaria. Viranomaiset myönsivät avustuksia yhteensä 813 000 euron verran.

    Kaakkois-Suomessa hakemuksia saapui 38, joissa ilmoitettiin hanhivahingoista yhteensä 1 040 hehtaarin alalla. Hyväksyttävien korvausten kokonaissumma oli noin 165 000 euroa.

    Rauhoitettujen eläinten tänä vuonna aikaansaamista tuhoista voi hakea korvausta jättämällä hakemus viimeistään 31.12.2021.

    Jos tänä vuonna aiheutuneen vahingon lopullisen laajuuden pystyy arvivoimaan vasta ensi keväänä, avustushakemuksen voi jättää toukokuun 2022 loppuun mennessä. Ely-keskuksen hyväksymän riippumattoman asiantuntijan on aina todennettava ja arvioitava viljelys-, eläin- ja rakennusvahingot paikan päällä, ympäristöministeriö ja Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukset tiedottavat.

    Lue myös:

    Valkoposkihanhien kevätmuutto aiheutti yli 800 000 euron vahingot Pohjois-Karjalassa – satovahinkojen suuruus alkaa hahmottua juuri ennen syysmuuttoa

    506 maatilalle poikkeuslupa valkoposkihanhien karkottamiseen ja ampumiseen – mahdollista 20.8. alkaen

    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhi
    rauhitetut eläimet
    vahinkokorvaukset
    ELY-keskus
    Ympäristöministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle