
Suomessa tuotantoeläimistä eristetyissä bakteereissa esiintyy edelleen selkeästi vähemmän antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja kuin keskimäärin EU:ssa. Asia käy ilmi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSAn ja Euroopan tautikeskus ECDC:n julkaisemasta vuotta 2015 käsittävästä seurantaraportista.
Eri EU-maiden välillä havaittiin suurta vaihtelua antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrissä. Antibiootille vastustuskykyisiä bakteereja eli antibioottiresistenssiä esiintyi raportin mukaan vähiten Pohjois-Euroopassa ja erityisesti niissä maissa, joissa antibioottien käyttö eläimille on vähäisempää.
Antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja löytyi erityisesti sioista, naudoista sekä sian- ja naudanlihasta eristetyistä bakteereista.
Raportin tulokset antavat myös viitteitä antibiootille vastustuskykyisten bakteerien vähentymisestä niissä maissa, joissa on viime vuosina panostettu antibioottiresistenssin kitkemiseen kansallisin toimenpitein.
Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat yleistyneet viime vuosina maailmalla. Ne muodostavat vakavan uhan ihmisten ja eläinten terveydelle.