

Shirley-lehmä pääsi yllättämään omistajansa totaalisesti maanantaina 3.6. Kalajoella. Holstein-rotuisen lehmän arveltiin odottavan yhtä vasikkaa tavalliseen tapaan, mutta se poikikin neljä tervettä jälkeläistä.
Tiineys oli sujunut normaalisti ja lypsykausi jatkunut tavanomaisesti loppuun asti.
”Usein tuotos putoaa kauden lopussa monikkotiineyksissä”, Päivi Nuorala kertoo.
Normaalia aiemmin täyttynyt utare ja yhdeksän päivää etuajassa alkanut poikiminen saivat kuitenkin maidontuottajat epäilemään kaksostiineyttä. Kaksosia tilalla on syntynyt ennenkin.
Poikiminen eteni hitaasti ja omistajat päätyivät auttamaan lehmää. Ulos tuli ensin yksi lehmävasikka normaalissa asennossa.
”Kun toista vasikkaa alettiin etsiä, vastassa oli useita jalkoja sekaisin”, Pekka Nuorala kuvailee.
Oikeassa asennossa syntyi vielä toinen lehmävasikka. Sen jälkeen syntyi sonni, joka oli porukan suurin ja tuli ulos takajalat edellä.
Kolmannen vasikan jälkeen Nuorala päätti vielä varmuuden vuoksi kokeilla, oliko se varmasti viimeinen. Yllätys oli melkoinen, kun käsi löysi vielä yhden vasikan.
”Uskomaton tunne”, Nuorala kuvailee.
”Lehmän ulkomuodon perusteella ei olisi voinut arvata mitään”, Päivi Nuorala lisää.
Neloset olivat kaikki syntyessään pirteitä ja imivät reippaasti. Painoa niillä oli 15-20 kiloa kullakin.
Emo voi pari päivää poikimisen jälkeen omistajien mukaan kohtalaisesti.
”Jälkeisiä vielä odotellaan”, Päivi Nuorala kertoi kaksi päivää poikimisen jälkeen. Eläinlääkäri oli tulossa tarkistamaan emon ja nelosten kuntoa.
”Haluamme varmistaa tilanteen herkemmin kuin yksikköpoikimisen yhteydessä. Shirley on oikein hyvä ja mieluinen lehmä. Toivottavasti ura ei loppuisi tähän.”
Tilalla on vajaat 70 lehmää robottilypsyssä sekä lisäksi nuorkarjaa. Nelosten isä on holsteinsonni Solixor.
Neloset ovat lehmillä todella harvinaisia, kertoo kehitysagronomi Terhi Vahlsten Fabasta.
Kaksosia oli vuosina 2010-2017 noin 2,3 prosenttia poikimisista, kolmosia 0,01 prosenttia, ilmenee Heli Härkösen vuonna 2018 Savonia ammattikorkeakouluun tekemästä opinnäytetyöstä. Nelosia syntyi tuona aikana vain yhdet.
Vahlstenin mukaan nuo vuonna 2014 syntyneet neloset ovat edelliset Suomessa.